Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Israelin ja Hamasin välisissä taisteluissa on kuollut jo yli 1100 ihmistä – Israelin asevoimat: Luulimme, että olisimme saaneet täyden kontrollin eilen

    Gazan palestiinalaisalueella yli 123 000 ihmistä on paennut kodeistaan taisteluiden puhjettua viikonloppuna, kertoo YK.
    Israel teki sunnuntaina ilmaiskuja Gazan kaupunkiin. LEHTIKUVA / AFP.
    Israel teki sunnuntaina ilmaiskuja Gazan kaupunkiin. LEHTIKUVA / AFP.  

    Israelin ja palestiinalaisen äärijärjestö Hamasin välisissä taisteluissa on kuollut jo yli 1100 ihmistä.

    Israelissa kuolleiden määrä on noussut jo yli 700:n, maan asevoimat kertoi varhain maanantaina.

    Gazan alueen viranomaiset puolestaan kertoivat sunnuntaina, että Israelin iskuissa on kuollut ainakin 413 palestiinalaista.

    Lisäksi sekä Israelissa että Gazassa on molemmissa haavoittunut yli 2000 ihmistä.

    Israelin asevoimat kertoo iskeneensä yön aikana yli 500:aan äärijärjestö Hamasin sekä äärijärjestö Islamilaisen jihadin kohteisiin Gazan alueella. Qatarilaisen uutiskanava al-Jazeeran Gazan kaupungissa olevan toimittajan mukaan iskut kaistalle ovat jatkuvia.

    Asevoimat kertoo tehneensä ilma- ja tykistöiskuja alueelle.

    Gazan palestiinalaisalueella yli 123 000 ihmistä on paennut kodeistaan taisteluiden puhjettua viikonloppuna, kertoo YK.

    YK:n humanitaarisen avun toimiston OCHA:n mukaan ihmiset ovat paenneet joko päästäkseen suojaan tai koska heidän kotinsa ovat jo tuhoutuneet. Yli 73 000 ihmistä on hakenut suojaa koulurakennuksista, OCHA kertoo.

    Al-Jazeeran mukaan Israelin asevoimien edustaja kertoi toimittajille suunnatussa tilaisuudessa, että Israelin toimet ovat kestäneet pidempään kuin on odotettu.

    ”Luulimme, että olisimme saaneet täyden kontrollin eilen. Toivon, että niin käy tämän päivän loppuun mennessä”, asevoimien edustaja Richard Hecht sanoi toimittajille suunnatussa tilaisuudessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

    Edustaja kertoi, että joukot taistelevat Hamasia vastaan vielä seitsemästä kahdeksaan paikassa Gazan ulkopuolelle.

    Israelilaislehti Haaretz kirjoittaa maan asevoimien uskovan, että useat Hamasin taistelijat pääsevät yhä Israelin puolelle. Lehden mukaan Israelin Gazan rajalla on vielä paikkakuntia, joissa taistellaan aktiivisesti.

    Taistelut jatkuivat maanantain vastaisena yönä. Hamas ampui raketteja Askalonin kaupunkiin, joka sijaitsee lähellä Gazan rajan. Mediatietojen mukaan iskusta ei olisi aiheutunut kuolonuhreja. Hamasin edustajan mukaan taistelut jatkuisivat edelleen paikoitellen myös Israelin puolella rajaa, kertoo muun muassa Times of Israel -lehti.

    Äärijärjestö Hamas aloitti varhain lauantaina raketti-iskut Israeliin, ja järjestön taistelijat tunkeutuivat myös rajojen yli Israelin puolelle. Hamasin rinnalla Israeliin on hyökännyt myös muun muassa toinen palestiinalainen äärijärjestö, Islamilainen jihad.

    Israel on kutsunut tilannetta "sotatilaksi" ja jatkanut ilmaiskuja Gazaan. Israelin on ennakoitu myös suunnittelevan maahyökkäystä Gazaan. Yhdysvaltalaisviranomaiset arvioivat sunnuntaina, että hyökkäys voisi alkaa kahden seuraavan vuorokauden kuluessa, kertoo yhdysvaltalaislehti Washington Post.

    Muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa, että Israelissa lauantain hyökkäyksiä on verrattu Yhdysvalloista tapahtuneisiin syyskuun 11. päivän terroritekoihin, joissa tuhoutuivat New Yorkin WTC:n kaksoistornit.

    Israelissa järjestetyn musiikkifestivaalin tapahtumapaikalta on löydetty ainakin 260 ihmisen ruumiit Hamasin lauantaisen hyökkäyksen jälkeen. Asiasta kertoo israelilainen pelastusjärjestö Zaka paikalliselle medialle. Asiasta ovat uutisoineet myös useat kansainväliset tiedotusvälineet.

    Festivaali järjestettiin Negevin autiomaassa lähellä Israelin ja Gazan rajaa, kertoo muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC. Festivaali oli yksi kohteista, jonne palestiinalaisen Hamasin taistelijat iskivät yllätyshyökkäyksessään lauantaina.

    Mediatietojen mukaan festivaalille osallistui joitakin tuhansia ihmisiä. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt videoita, joissa juoksevat ihmiset pakenevat aseistettuja miehiä. Hyökkääjät ottivat festivaalilta ilmeisesti myös panttivankeja.

    ”Se oli suunniteltu väijytys. Kun ihmiset tulivat ulos pitkin hätäpoistumisteitä, terroristit odottivat heitä ja alkoivat ampua”, paikalla ollut israelilainen lääkintämies Yaniv kuvaili maan yleisradioyhtiö Kanin haastattelussa.

    Yanivin mukaan hyökkäyksessä kuoli useita hänen työtovereitaan ja ystäviään. Hän kertoi itse paenneensa ja piileskelleensä hedelmätarhassa puiden alla useita tunteja.

    ----

    Lähteenä myös uutistoimisto AFP