Suomalaismiehen resepti terroristeja vastaan: "Menen mustikkaan, menkää tekin"
Mies toteaa toimivansa juuri päinvastoin kuin terroristit haluavat.
Mies muistuttaa kirjoituksessaan, että terroristit yrittävät vaikuttaa länsimaihin luomalla toivottomuutta, lisäämällä vastakkainasettelua ja kaaosta. Kuva: Markku VuorikariSuomalainen Pekka Juntti ottaa Facebook-päivityksessään kantaa Turussa perjantaina tehtyyn Suomen ensimmäiseen islamistiterroristin tekemään iskuun.
Juntti toteaa päivityksensä aluksi vihaavansa terroristeja. Juntti muistuttaa kirjoituksessaan, että terroristit yrittävät vaikuttaa länsimaihin luomalla toivottomuutta, lisäämällä vastakkainasettelua ja kaaosta.
Mies toteaa päivityksessään toimivansa juuri päin vaistoin kuin terroristit haluavat.
Juntti kertoo muun muassa touhuilevansa arjen askareissa, tekevänsä töitä ja laiskottelevansa.
"Menen mustikkaan, jos ei sada. Metsästän, vaikka sataa", hän kirjoittaa.
Juntti muistuttaa Facebook-päivityksessään, että pakolaisen leimaaminen terroristiksi ulkonäön tai etnisyyden vuoksi on sama kuin joku leimaisi hänet rikollisjärjestö Cannonballin jäseneksi vain siksi, että Juntti on suomalainen valkoinen mies.
Juntti kehottaa valtiovaltaa toimimaan. Hän kehottaa muun muassa antamaan poliisille resursseja, koulutusta sekä tarpeellinen annos sivistystä.
"Vaikka Turku, Tukholma ja monet muut kiehuvat sisälläni, taistelen niin, että ämpäri kalahtelee kuusenoksiin. Menen pokkana mustikkaan", hän kirjoittaa.
"Menkää tekin. Sato on kohtuullinen niin kuin Suomi", hän päättää kirjoituksensa.
Juntin koko päivityksen pääset lukemaan täältä.
Päivitys on kerännyt maanantaina puoleen päivään mennessä lähes 4 000 tykkäystä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
