OP-Pohjola ja Suomen 4H valmentavat nuoria työelämään
OP-Pohjola ja Suomen 4H tekevät yhteistyötä, jotta nuoret oppisivat työelämän pelisääntöjä. Ajokortti työelämään -kurssilla nuorille tarjotaan tietoa työnhausta, asiakaspalvelusta, ihmissuhdetaidoista sekä oman talouden hallinnasta.Suomen 4H-liitto ja OP-Pohjola ovat tehneet yhteistyösopimuksen edistääkseen nuorten työllistymistä. OP-Pohjola tukee vuosina 2013–2015 Ajokortti työelämään -kursseja, joilla nuoret oppivat työnhakua ja työelämän pelisääntöjä.
Ajokortti työelämään on Suomen 4H:n kehittämä kurssi ja niitä järjestävät paikalliset 4H-yhdistykset. Kurssi on suunnattu yli 13-vuotiaille nuorille, joilla ei ole kokemusta työelämästä. Kurssi antaa nuorelle näkemyksen siitä, mitä työnantajat odottavat uusilta, nuorilta työntekijöiltä sekä taitoja asiakaspalveluun. Kurssin on käynyt valtakunnallisesti jo yli 20 000 nuorta.
”OP-Pohjola haluaa 4H-yhteistyön kautta tukea nuorten aktiivista otetta työnhakuun ja oman talouden hallintaan sekä antaa eväitä taloudelliselle menestymiselle. Ajokortti työelämään –kurssilla osuuspankit opastavat nuoria oman talouden hallinnassa ja kertovat pankista työpaikkana”, kertoo markkinointijohtaja Heli Jimenez OP-Pohjolasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

