Viljanviljelijät hakevat oikaisua tukivääristymiin
Viljelijän
pitää voida luottaa siihen, että viljanviljely on
kannattavaa
Suomessa myös
jatkossa.«
Viljanviljelijät katsovat jääneensä maataloustukineuvotteluissa muiden tuotantosuuntien jalkoihin. MTK:n viljavaliokunta ja -jaostot sekä liittojen viljavaliokunnat korostavat, että korkeat tuotantokustannukset rasittavat myös viljatilojen taloutta.
MTK:n viljaväki peräänkuuluttaa koko maatalouselinkeinolta yhteen hiileen puhaltamista, sillä viljasektorin markkina- ja tukimuutokset heijastuvat suoraan kotieläinsektorille.
Yli puolet kotimaisesta viljasta käytetään rehuna kotieläintiloilla.
Lisäksi päättäjiltä ja tukineuvottelijoilta peräänkuulutetaan kaikkien tuotantosuuntien tasapuolista kohtelua.
”Kokonaisvaltainen ajattelu päätöksenteossa on tärkeä osa maatalouden edunvalvontaa. Tukipäätökset eivät saa aiheuttaa tilojen välisen kilpailutilanteen vääristymistä”, viljavaliokunnan ja -jaostojen sekä liittojen viljavaliokuntien yhteisessä tiedotteessa korostetaan.
MTK:laiset viljanviljelijät korostavat, että lannoitteiden osuus viljatilan tuotantokustannuksista voi olla jopa 40 prosenttia, mutta riskienhallintatyökaluja lannoitemarkkinoilla ei ole tarjolla lainkaan.
Myös korkeat energiakustannukset rasittavat viljatiloja.
”Kymmenen vuoden aikana viljatilojen toimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti ja talouden ennakointi on vaikeaa, kun markkinat sahaavat voimakkaasti.”
Epävarmuus heijastuu myös investointihaluihin.
”Viljelijän pitää voida luottaa siihen, että viljanviljely on kannattavaa Suomessa myös jatkossa. Kun toimintaedellytykset ovat kunnossa, voimme suunnitella tulevaa, kehittyä ja investoida sekä panostaa muihin haasteisiin, kuten ympäristöasioihin.”
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
