HELLAN KULMILLA Nyt sitä saa!
suvi niemi on MT:n toimittaja.
Nyt sitä saa, nyt sitä saa, vatsansa täyteen mansikkaa...
Juhannus on vähän kuin joulu, mutta oikeastaan paljon parempi.
Siinä missä kinkku, laatikot ja lipeäkala pitää vääntää veren maku suussa kolmesataa vuotta vanhan perinteen mukaisesti, juhannusruuista ei tarvitse ottaa paineita.
Riittää kun heittää uudet perunat veteen ja kääntää grillin kuumaksi. Salaatti syntyy tuoreista rehuista kuin itsestään.
Tänä vuonna vietimme mittumaaria seitsemän ystävättären voimin Päijänteen rannalla Sysmässä. Juhannussapuska loihdittiin letkeän kesämusan voimin.
Leikkuulaudoista ja veitsistä suorastaan tapeltiin, kun kaikki halusivat osallistua aterianvalmistukseen.
Ja miten hyvältä kaikki maistuikaan leppoisassa kesätuulessa mökin verannalla!
Rakastan tätä aikaa, kun kaupasta ei tarvitse rahdata ruokaa selkä vääränä.
Ruokavalioni koostuu kesällä lähes pelkästään uusista perunoista, sinappisillistä, salaatista ja mansikoista. Kesäsipulin renkaat kruunaavat salaatin ja naatit paistan voissa.
Jos vielä saa naapurimökin kalastajalta tai lähikaupasta savumuikkuja, ateria on täydellinen.
Yritän parhaillani oikein toitottaa itselleni, että muistan syödä tarpeeksi mansikoita. Talvella aina harmittaa, miksen syönyt niitä enemmän.
Kun aurinko paistaa yöt läpensä ja kedon kukat hekumoivat, alkaa näilläkin leveyksillä tapahtua. Ruoka kasvaa, ja viikko toisensa jälkeen valikoima lisääntyy.
Tuskin maltan odottaa, että saan rynnistää poimurin kanssa mustikkametsään.
suvi.niemi@
mt1.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
