Durbanista haetaan sitovaa ilmastosopimusta
Etelä-Afrikan Durbanissa marraskuun lopulla alkavassa ilmastokokouksessa pyritään kohti maailmanlaajuista, laillisesti sitovaa sopimusta.
Energia, lämpö, ilmastonmuutos, ilmasto, päästöt.Liikenne, rekka, auto. Talvi Kuva: Jaana KankaanpääIlmastosopimusta tarvitaan, jotta maapallon keskilämpötilan nousu pidetään alle kahdessa asteessa.
Kokouksessa tavoitellaan jatkoa Kioton pöytäkirjalle, joka on perustana tulevalle ilmastosopimukselle. Suomi on ympäristöministeri Ville Niinistön mukaan Kioton jatkolle avoin, ”mikäli EU:n lisäksi muut tärkeät talousmahdit tulevat mukaan”.
Esimerkiksi Venäjä, Japani ja Kanada eivät ole halukkaita jatkamaan Kioton sopimusta.
Ympäristöministeriön pääneuvottelijan Sirkka Haunian mukaan uuden ilmastosopimuksen etenemissuunnitelman sekä aikataulun aikaansaaminen on haastava, ”juuri ja juuri mahdollinen” saavutus Durbanin kokouksesta.
Päästöleikkauksista keskustellaan, mutta päätös päästövähennysten nostosta ei Haunian mielestä ole realistinen tavoite kokoukselle. EU pyrkii nostamaan päästövähennystavoitteen 20 prosentista 30 prosenttiin. (MT 31.10.)
Luonto-Liiton pääsihteerin Leo Straniuksen mukaan Haunian esittelemät mahdolliset saavutukset Durbanin kokouksesta ovat ”surkeaa edistystä” ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöt vaativat Suomelta aktiivista tukea Kioton jatkolle sekä jopa 40 prosentin päästöleikkauksia.
Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijan Tuuli Mäkelän mukaan yritykset tarvitsevat maailmanlaajuisia, tasapuolisia sopimuksia ja pelisääntöjä, sillä ne vauhdittavat investointeja ja puhtaan teknologian käyttöönottoa.
Päästöleikkauksille elinkeinoelämällä ei Mäkelän mukaan kuitenkaan ole edellytyksiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
