Nuorten ilmastomarssit ja koululakot ovat herättäneet viime aikoina paljon huomiota maailmalla ja Suomessa.
Yliopistonlehtori Mervi Kaarninen on erikoistunut nuorison ja nuoruuden historian tutkimiseen. Tampereen yliopiston historian dosentin mukaan nykyiset ilmastomarssit ovat pitkän linjan jatkumoa, koska nuoriso on ollut aina liikkeellä.
1800-luvulla Suomessa ei ollut varsinaista nuorison lakkoliikehdintää, mutta kylläkin demonstraatioita. Suomalaisuusliikkeen mielenilmaukset saivat aikaan sen, että ylioppilaista tuli Venäjän hallinnon kontrolloima erityisryhmä.
”Ylioppilaita pyrittiin pitämään silmällä yhtenäisen univormun avulla, josta ylioppilaslakki on tunnuksena. Asu erotti ylioppilaat muista kaupunkilaisista ja nuorisosta”, Kaarninen kertoo.
Koululaisten lakot eivät ole myöskään uusi asia. Lapset lakkoilivat esimerkiksi Britanniassa koulussa tapahtuvaa ruumiillista kuritusta vastaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.
”Koululaisten kylteissä luki no cane eli ei keppiä. Suomessa lakot ovat liittyneet lähinnä opiskelijaradikalismiin.”
Sitten on pieniä paikallisia lakkoja. Entinen vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki järjesti ensimmäisen lakkonsa jo ala-asteella, kun koulun ruokalasta loppui ruoka.
Itse kirjoitin Ilkka-lehteen vuonna 2010 Kauhavan Pernaan alakoulun maitolakosta. Kapinan tuloksena Pernaan koulun maito vaihtui ruotsalaisesta kotimaiseksi.
Nuoriso liikehti Suomessa voimakkaasti 1920- ja 1930-luvuilla. Kaarninen kertoo, että opiskelijat lakkoilivat Helsingin yliopistossa 20 kertaa maailmansotien välisenä aikana.
Akateemisen Karjala-Seuran tärkein päämäärä oli yliopiston suomalaistaminen. Ruotsinkieliset olivat huolissaan kielensä jäämisestä enemmistön jalkoihin.
Kieli- ja suomalaisuustaistelun ratkaisemiseksi säädettiin vuonna 1937 erillislaki. Sen mukaan osa Helsingin yliopiston viroista ja opiskelijapaikoista kiintiöitiin ruotsinkielisiksi. Yliopiston hallinnon ja opetuskieleksi määrättiin suomi.
Lapuan liikkeen organisoimalla talonpoikaismarssilla heinäkuussa 1930 osallistujien alaikärajaksi asetettiin 24 vuotta. Taustalla oli järjestyshäiriöiden pelko.
”Liikehdintää on tapahtunut aina silloin, kun nuorison suhteellinen osuus väestöstä on ollut korkea. Ilmiö toistuu 1960-luvun lopun ja 1970-luvun opiskelijaradikalismissa. Suuret ikäluokat tulivat silloin yliopistoon”, Kaarninen sanoo.
Kaarninen korostaa, että Suomessa opiskelijaliikehdintä seurasi Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltain esimerkkiä. Syksy 1968 alkoi Tampereen yliopiston opiskelijoiden huomiota herättävällä maksulakolla, joka oli vastalause lukukausimaksujen korotukselle.
”Tampereen maksulakko tapahtui aikaisemmin kuin Helsingin vanhan ylioppilastalon valtaus, ja se laittoi liikkeelle Tampereen yliopiston hallinnonuudistuksen.”
1960-luvulla marssittiin ydinaseita ja sotaa vastaan ja puolustettiin vähemmistöjen oikeuksia. Myös koululaiset heräsivät vaatimaan oikeusturvaa ja opintodemokratiaa.
Kaarnisen mukaan nuorten poliittisen liikehdinnän taustalla oli elinkeinorakenteen muutos, maaltapako, korkeakoululaitoksen laajeneminen ja sukupolvikapina. Iso osa 1960-luvun pasifistisista nuorista kääntyi 1970-luvulle tultaessa kannattamaan kommunistisen puolueen vähemmistöä.
”Valtavat rauhanmarssit olivat vaikuttavimpia nuorison osallistumisen muotoja 1980-luvulla. Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välisen ydinsodan pelko sai ihmiset liikkeelle”, Kaarninen kertoo.
Ympäristö- ja ilmastoteema on saanut nuorison toimimaan viimeisten vuosikymmenten aikana. 1990-luvun räväkkä eläinaktivismi oli korostetusti nuorten tyttöjen liike. Pohjalaisille turkistarhoille iskeneitä aktivisteja kutsuttiin puhekielessä "kettutytöiksi".
”Joka ei nuorena ole radikaali, hänellä ei ole sydäntä. Joka ei vanhana ole konservatiivi, hänellä ei ole aivoja”, Winston Churchillin väitetään sanoneen. Onko nuorilla siis velvollisuus marssia oikeaksi katsomiensa asioiden puolesta?
”Ei asioita voi noin yleistää, koska ihmiset ovat erilaisia. Toiset voivat möllöttää tekemättä mitään, mutta ainakin nuorena poliittiseen osallistumiseen on otollinen hetki”, Kaarninen vastaa.
Opiskelijoiden poliittinen aktiivisuus kumpuaa maailmankatsomuksen kehittymisestä. Opiskelemaan mennessä nuori myös irtautuu viimeistään kodin ympäristöstä ja saa uusia ystäviä.
”Sanon aina uusille opiskelijoille, että opiskelu on ihmisen parasta aikaa.”
