Keskustelu kärkihankkeistameni nokitteluksi maataloudesta
SDP:n ryhmäpuheenvuoron tiistaina eduskunnassa pitänyt kansanedustaja Timo Harakka toivoi maataloustuen sijaan enemmän panostuksia bioenergiaan. Antti Aimo-Koivisto Kuva: Viestilehtien arkistoEduskunnan tiistainen keskustelu hallituksen kärkihankkeista meni nokitteluksi maataloustuista. SDP:n ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Timo Harakka kyseenalaisti hallituksen 90 miljoonan euron panostuksen maatilatalouden kehittämisrahastoon Makeraan, josta rahoitetaan muun muassa navettainvestointeja.
"Jos navettanäpertelyn sijaan panostettaisiin kunnolla kaikkeen uusiutuvaan energiaan ja samalla uusiutuvaan energiarakenteeseen, saisimme älykkäitä, tehokkaita, säästäviä ja kestäviä ratkaisuja sekä Suomeen että maailman ilmastoteknologian markkinoille."
Harakka viittasi puheessaan keskustan ex-kansanedustajan Timo Kauniston Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistuun kolumniin, jossa Kaunisto totesi, että yksi vaalikausi "pärjättäisiin ilman uusia navetoita ja karjasuojia".
Keskustan Olavi Ala-Nissilä vastasi Harakalle, ettei maaseudun yrittäjiä pilkkaamalla rakenneta Suomea.
"Edellisen hallituksen aikana lähes kaikki uudistukset jätettiin tekemättä."
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan on halventavaa puhua miljardin euron investoinneista navettanäpertelynä.
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila näkee SDP:n puheenvuorossa halua palauttaa vanha maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelu.
"Erittäin harmittavaa ja oikeastaan säälittävää keskustelua. Tässä ei haluta nähdä biotalouden mahdollisuuksia."
Lunttilan mukaan omavaraisuuden ja elintarviketeollisuuden työpaikkojen turvaaminen edellyttää kannusteita maatalouden investoinneille.
SDP:n mukaan isompi osuus biotalouden 300 miljoonan kärkihankerahoista pitäisi kohdistaa bioenergiaan ja kiertotalouden tukemiseen.
"Ilkeä sanoisi, että kärkihankkeissa kiertotaloutta on se, että raha kiertää yhdestä taskusta toiseen taskuun – jossa lisäksi on iso reikä", Harakka sanoi.
Hallitus aikoo panostaa kärkihankkeisiin yhteensä miljardi euroa seuraavien kolmen vuoden aikana. Lisäksi tieverkkoa parannetaan 600 miljoonalla eurolla.
Suurimmat panostukset kohdennetaan biotalouteen ja koulutukseen.
Rahaa saavat myös työllisyys-, terveys- ja digitalisaatiohankkeet.
Biotalouden potista 90 miljoonaa menee Makeran pääomitukseen, 100 miljoonaa bioenergiahankkeisiin, 34 miljoonaa ravinteiden kierrätykseen 32 miljoonaa biotalouden uusiin tuotteisiin ja pienempiä summia muun muassa elintarvikeviennin edistämiseen ja puuhuollon turvaamiseen.
Panostukset on tarkoitus rahoittaa valtion omaisuutta myymällä. Opposition vaatimuksista huolimatta hallitus ei suostunut kertomaan tarkalleen, mistä rahat kerätään.
Sipilä kiisti myös opposition syytökset, että hallitus paikkaisi kärkihankkeilla budjettileikkauksia.
Niklas Holmberg
tommi lunttila
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
