IKIVIHREÄT Carolan karisma koskettaa yhä
”Luona penkin on tuo puu ja puistotie,
kaiken muun vei aika – luulen.
Luokse penkin jää tuo puu ja puistotie.
Kuljen pois teitä tuulen.”
Penkki, puu ja puistotie on tunnetuimpia Carolan (1941–97) tulkitsemista ikivihreistä.
Vuonna 1971 levytetty kappale oli suomenkielinen versio saman vuoden Euroviisujen voittajasävelmästä Un banc, un arbre, une rue, jonka esitti kilpailussa Monacoa edustanut Séverine.
Suomalaisille kelpasivat kummatkin tulkinnat, sillä sekä Séverinen että Carolan versiot nousivat Suomen singlelistalle kesällä 1971.
Äskettäin edesmennyt Aarno Raninen (1944–2014) teki jälkimmäiseen sovituksen, jonka suureellinen äänimaisema ei kalvennut alkuperäisesitykselle. Carolan taustalla kuullaan muun muassa usean viulistin muodostamaa jousiryhmää.
Viihteen monitoimimiehen Pertti Reposen (1941–98) kääntämä teksti pärjäsi sekin herkkyydessään ranskankieliselle sanoitukselle.
Reponen oli tuottelias tekstittäjä, jolta syntyi omien sanoitusten lisäksi lukuisia iskelmien ja pop-laulujen käännöstekstejä.
”On paikka, jossa rakastin
ja josta kaiken antaisin.
Näin antaisin.”
1960- ja 70-luvuilla suosittujen käännösiskelmien tekstit paikannettiin monesti uudelleen johonkin suomalaisille tuttuun paikkaan, esimerkiksi Kuusamoon tai Rööperiin. Joskus sanoittajat ottivat niin vapaat kädet, ettei lyriikalla välttämättä ollut enää mitään tekemistä alkuperäisen kanssa.
Rakkauslaulut, kuten Penkki, puu ja puistotie, olivat puolestaan sanomaltaan yleismaailmallisempia.
Esimerkiksi Reposen sanoitusta ei ole yritetty väkisin ”suomalaistaa”, vaan se on sisällöltään varsin uskollinen alkuperäiselle.
”Mä meidät tahdoin säilyttää,
nyt mitään kuitenkaan ei jää.
Ei jää.”
Suomenruotsalaisen aatelisperheen tytär Carola Standertskjöld herätti jo varhain huomiota sielukkaalla äänellään, jossa oli vaikutteita jazzista ja bluesista. Maailmantähteäkin Carolasta uumoiltiin, mutta suurempi kansainvälinen menestys jäi lopulta saavuttamatta.
Suomessa laulajattaren karisma sen sijaan puri niin tv-ruudussa kuin konserttisaleissa. Lopulta Carola kyllästyi kiertue-elämään ja vetäytyi julkisuudesta.
80-luvun alussa hän teki onnistuneen paluun musiikin pariin levylaulajana. Tulevaisuutta varjosti kuitenkin Alzheimerin tauti, joka nujersi taiteilijan vuonna 1997 vain 55-vuotiaana.
RIKU-MATTI AKKANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
