Pannoituksia ei voi tehdä ilman lupaa
Turun Sanomien mukaan Rktl on näreissään siitä, että Pöytyän ja Köyliön-Säkylän seudun riistanhoitoyhdistykset suhtautuvat kielteisesti pihasusien pannoitukseen.
Jos pannoituksen ainoa tarkoitus on seurata pihasusien liikkeitä, se tieto saadaan paljon tarkemmin ja halvemmin
paikallisilta asukkailta ja
metsästäjiltä reaaliajassa. Jos kyse on pannoituksesta, jossa susi juostaan kiinni, kuvaan tulevat myös riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseurat.
Jos taas niitä karhataan
helikopterilla puiden latvoja viistäen ja helikopteri laskeutuu Matti Meikäläisen omistamalle maalle, on se yksinomaan Matti Meikäläisen asia, ei seuran tai yhdistyksen.
Yhdistys ei ole laskeutumisen luvanantaja. Lupa on haettava
etukäteen ja kaiken lisäksi ohjaajan on ennen laskeutumistaan varmistettava, että lasku ja sen jälkeinen lentoonlähtö on voitava suorittaa turvallisesti.
Surkuhupaisaa luettavaa oli myös TS:n artikkeli, jossa ”Metsästäjien oma susilaskenta yllätti …”. Sen mukaan Perhossa oli 12 sutta ja Rktl:n laskennassa 5.
Selityksenä sitten se, että ”Perhossa ei ole ehditty käydä”!
Olen laskenut hirviä lentäen yli 40 vuotta ja tiedän varmasti, että ne hirvet, jotka koneesta nähdään, ovat seudulla olemassa. Samoin sudet lentolaskennassa. Jos niitä lasketaan tornitalon seitsemännessä kerroksessa, on tulos edellisen mukainen.
Maanomistajat ja metsästäjät, jos teidän tai valtion mailla räimitään helikopterilla ensin mainitussa tarkoituksessa, ottakaa helikopterin tiedot ylös. Isäni pruukasi sanoa, että ”jokaiselle hevoselle löytyy ajaja”. Niin löytyy tässäkin asiassa. Kyllä Suomen lait kuuluvat myös valtion virkamiehille.
Esa Passila
Vehmaa-Mynämäki
yli 2 500 lentotuntia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
