Kuntavaaleihin mennään ilman esitystä sote-uudistuksesta
Hallitus ei löytänyt yksimielisyyttä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta pitkistä neuvotteluista huolimatta. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) mukaan uudistus tulee vuoden loppuun mennessä.Hallitus neuvotteli sosiaali- ja terveyspalveluiden (sote) uudistamisesta koko eilisen päivän ja vielä aamupäivän tänään. Yhteistä mielipidettä olisi tarvittu, sillä eduskunta kokoontui kuulemaan peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) vastausta keskustan välikysymykseen aiheesta.
Guzenina-Richardsonin mukaan sote-uudistus tulee vasta vuoden loppuun mennessä. Tarkka rakenne määritellään sen jälkeen, kun kuntarakenteen keskeiset ratkaisut on tehty, hän kertoi vastauksessaan.
Sen hän kertoi, että palveluja voi edelleen järjestää yhteistyössä muiden kuntien kanssa.
”Kunnat voivat yhdessä muodostaa sote-alueita, joiden väestöpohja on riittävä.”
Väestöpohjan kokoa ei määritelty. Palveluiden järjestäminen ja kustannukset ovat saman organisaation harteilla. Erikoissairaanhoidosta kunnat ja sote-alueet vastaavat yhdessä.
Opposition mielestä hallituksen tulisi kertoa ennen kuntavaaleja, mitä mieltä se uudistuksesta on. Keskustan puheenvuoron pitäneen kansanedustaja Kimmo Tiilikaisen mielestä kysymys hallitukselle oli yksinkertainen.
”Te lupasitte, että esitys annetaan ennen kuntavaaleja. Siksi kysyimme, pystyttekö toimittamaan vastauksen siitä, miten sote-palvelut järjestetään. Ette te pystyneet”, Tiilikainen sanoi.
SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen tiivisti puolueen kantaa uudistuksesta.
”Nykyistä vahvemmat peruskunnat vastaavat palveluista. Valta ja vastuu ovat samassa paikassa, peruskuntien valtuutetuilla.”
Keskustelu eduskunnassa jatkuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
