Lisää talousoptimismia: PT korotti kasvuennustettaan selvästi
Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,9 prosenttia, ennustaa Palkansaajien tutkimuslaitos PT.PT on korottanut kasvuennustettaan 0,6 prosenttiyksiköllä syksystä. Myös monet muut pankit ja tutkimuslaitokset ovat korottaneet talousennusteitaan viime viikkoina.
Ensi vuoden talouskasvuksi PT ennustaa hieman vaisumpaa 1,7:ää prosenttia.
Tutkimuslaitos huomauttaa, että talouskasvua varjostavat useat epävarmuustekijät. Yhdysvalloissa riskien lähteenä on epäluottamus presidentti Donald Trumpin talouspolitiikkaa kohtaan ja Euroopassa populistiliikkeiden suosio sekä eurojärjestelmään kohdistuva epäluottamus.
Kotimaassa muun muassa tulevat palkkaneuvottelut työmarkkinajärjestöjen välillä tuovat mukanaan epävarmuutta, PT sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
