Lännen Tehtaat ottaa Apetit-nimen
Lännen Tehtaiden hallitus esittää yhtiökokoukselle yhtiön nimen vaihtamista Apetit Oyj:ksi. Asiasta kerrottiin torstaina.
Ehdotus käsitellään 26. maaliskuuta pidettävässä yhtiökokouksessa. Nimenvaihdos edellyttää yhtiökokouksessa kahden kolmasosan määräenemmistöä mennäkseen läpi.
Asiakkaat tuntevat Apetit-tuotemerkin, ja nimenvaihdos vahvistaa konsernin tunnettuutta, toimitusjohtaja Matti Karppinen Lännen Tehtailta perustelee ehdotusta.
Karppinen uskoo, että elintarvikekonserni hyötyy siitä, että yhtiön ja sen tärkeimmän brändin nimi on sama.
Lännen Tehtaat on vaihtanut nimeään ennenkin. Juuret ovat vuonna 1950 perustetussa Länsi-Suomen Sokeritehtaassa, joka keskittyi sokeriin.
Vuonna 1973 nimi vaihtui Lännen Tehtaaksi. Sokeritehdas oli saanut sitä ennen rinnalleen konepajan ja pakaste- ja säilyketehtaan.
Konepajaa ei enää ole ja sokerin tekokin on siirtynyt Lännen osittain omistamalle Sucrokselle, vaikka sokerin jalostaminen jatkuu samojen seinien sisällä.
Karppisen mukaan konsernin kehittymisen ja liiketoimintojen muutosten myötä Lännen Tehtaat -nimellä ei ole enää yhtymäkohtia nykyisiin liiketoimintoihin, jotka keskittyvät elintarvikkeisiin sekä viljaan ja öljykasveihin.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
