Tulva puhdistaa ja ravitsee

Niili tulvi kerran vuodessa, kun kaukana etelässä sadekaudella maahan valuneet vedet ehtivät kuivaan ja liki sateettomaan Egyptiin elokuussa. Ennen Assuanin padon rakentamista Niilin pinta nousi useita metrejä, ja tulva levittäytyi laakeille rannoille. Vesi viipyi muutaman viikon, ja jätti laskiessaan maan pinnalle ravinteisen, hedelmöittävän lietekerroksen.

Egyptin viljelijöille vuotuinen tulva oli elinehto, ja matala tulva tiesi katovuotta. Suomessa keväällä pelloilla viipyvä vesi heikentää satotoiveita ja lyhentää kasvukautta alkupäästä. Siksi meillä ei ole kiinnitetty huomiota tulvan rehevöittävään, maata ravitsevaan puoleen.

Metsässä huoli kasvukauden riittävyydestä on tarpeeton. Metsissä ei kevättulvaa tarvitse pelätä.

Liian pitkään jatkuva tulva kyllä tappaa puita tukehduttamalla niiden juuret. Näin käy, kun majava patoaa puron ja nostaa veden pysyvästi metsään.

Virtaava vesi kuluttaa alustaansa ja kuljettaa irrottamaansa ainesta mukanaan. Kun virtaus hidastuu, aines laskeutuu pohjalle.

Kulutus eli eroosio uurtaa laaksoja ja sitä pidetään yleensä haitallisena. Kuljetus ja aineksen kasautuminen täyttävät laaksoja ja muotoilevat maiseman tasaiseksi.

Nopeasti virtaava vesi ja nopeasti laskeva tulva vievät ravinteet mennessään, myös pelloilta, ja niin ravinteet päätyvät järviin ja mereen. Jos tulva viipyilee, liete laskeutuu pohjalle ja vedessä olevat liukoiset ravinteet sitoutuvat leviin ja niin vesi puhdistuu.

Vedet – järvet, joet ja meri – pysyvät siis sitä puhtaampina ja sitä kirkkaampina, mitä pitempään tulvavesi yläjuoksulla viipyy ja mitä suurempi osa veden ravinteista ja lietteestä laskeutuu kesällä kuivana oleville ranta-alueille.

Viljelijän kannalta tilanne on sikäli kiusallinen, että maa saa sitä enemmän ravinteita, mitä hitaammin tulva laskee.

Tulvia on taltutettu vesiensuojelun nimissä – ja tässä on tehty tyhmyys, josta järvet ja Itämeri ovat kärsineet.

Tilanne on verrattavissa kaupunkien hulevesien hoitoon. Jos sadevedet pääsisivät imeytymään maahan, kaupungin kaduille kertyneet roskat ja ravinteet pysyisivät maalla.

Kun maa on asfaltoitu ja rakennettu, ja sadevedet viemäröity, sade pesee kadut ja vie kaikki ravinteet ja roskat vesistöön.

Mitä tulva sitten tekee metsäluonnolle? Puut sietävät kevättulvaa melko hyvin, mänty ja tammi ilmeisesti huonoiten, jalavat, saarni, hieskoivu, pajut ja lepät parhaiten.

Ennen kasvukauden alkua ja aivan kasvukauden alussa tuleva tulva ei taida olla millekään kotimaiselle puulle haitallinen.

Liete haittaa varpuja – mustikka on varsin arka tulvalle! – ja estää sammalten kasvun. Tulvametsät saavat siksi lehtomaisen ilmeen, kun metsän sammalet ja varvut puuttuvat, mutta ruohot, heinät, pensaat – pajut, metsäruusu, paatsama, koiranheisi – ovat runsaita. Koska rahkasammaletkaan eivät menesty säännöllisesti tulvivilla alueilla, tulva estää soistumista.

Paradoksaalista siis on, että tulvien poistaminen voi johtaa rantametsien soistumiseen!

Vesistöjen säännöstely on aiheuttanut sen, että oikeat tulvametsät, joita kohtuullisen pitkään kestävä kevättulva huuhtelee ja lannoittaa, ovat nykyisin harvinaisia ja pienialaisia.

Itämeri hengittää omaan tahtiinsa. Sopivilla tuulilla vesi nousee lahtien perukoissa jopa kaksi metriä normaalia korkeammalle, ja siellä, Suomenlahden ja Pohjanlahden rannoilla ovat Nyky-Suomen laajimmat tulvametsät, ruovikon ja talouskäytössä olevan metsä- tai peltomaan välissä.

Pääpuuna on Suomenlahdella tervaleppä, Pohjanlahdella harmaaleppä; seassa on kuusta, hieskoivua ja suuria pajuja. Lounaassa tulvametsissä kasvaa myös saarni.

Aluskasvillisuus on maaperästä riippumatta lehtomainen, tulvahan ravinteet tuo. Mesiangervo, ojakellukka, ranta-alpi ja suuret saniaiset kuuluvat tulvametsien lajistoon koko maassa, meren rannoilla lisäksi puna-ailakki.

Parhaissa paikoissa puiden rungoille kiemurtelee humala, karhunköynnös tai punakoiso. Etelärannikon tulvametsät muuttuvat keväällä kukkatarhoiksi, kun maasta nousevat leinikit, valkovuokko, linnunsilmä, kiurunkannus ja rentukka avaavat kukkansa.

Pohjoisempana kevätkukinnasta saa vastata rentukka yksin.

Tulvametsien eläimistössäkin on omat piirteensä. Kuollutta puuta on usein runsaasti, joten lahopuulajisto on runsas. Käävistä eksoottisin on kiiltävä, koreanpunainen lakkakääpä, joka lahottaa useimmiten tervaleppää.

Lintumiehiä tulvametsiin vetävät muun muassa pikku- ja valkoselkätikka.

SEPPO VUOKKO

Avaa artikkelin PDF