Sipilän neuvottelutarjouskiinnostaa etujärjestöjä
Etujärjestöt ovat valmiita neuvottelemaan keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ehdottamasta yhteiskuntasopimuksesta ennen hallituksen muodostamista.
Järjestöt epäilevät kuitenkin, saadaanko neuvotteluja aikaan, jos hallitusta ei ole.
SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mukaan tilanne katsotaan vaalien jälkeen uudelleen. SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola sanoo, että ”varmaankin osallistutaan tällaisiin neuvotteluihin, jos kutsu tulee”.
SAK:lle ensisijainen asia on sopia voimassa olevan kasvu- ja työllisyyssopimuksen jatkosta kesäkuun puoliväliin mennessä.
Myös EK, MTK, Akava ja yrittäjät ovat tulossa mukaan.
”Nyt tarvitaan todella laaja ohjelma, jolla saamme kustannuskilpailukyvyn kuntoon”, Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.
Sipilä ehdottaa työnantajamaksujen alentamista kaksi prosenttia Emu-puskureiden avulla. Häkämiehen mukaan puskureiden käyttöönoton ehdot alkavat nykytilanteessa täyttyä.
MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mukaan on tärkeintä, että päätöksiä todella saadaan aikaan nopeasti. ”Edellisessä hallituksessa jahkattiin neljä vuotta. Nyt siihen ei ole varaa.”
MTK toivoo, että maaseudun mahdollisuuksia työllistämiseen aletaan lopulta käyttää.
Sivu 5
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
