Metsätyöläisiä vuosisadan takaa
Ivar Ekströmin kokonaisuudessaan noin 9 000 kuvaa sisältävästä negatiivikokoelmasta Metsäkansa-kokoelma sisältää noin 300 kuvaa. Näistä on parhaillaan esillä 44 kuvan valikoima 1910–1930-luvuilta Rosenlew-museossa Porissa. Näyttelyn kuvat keskittyvät metsätyöläisiin ja heidän perheisiinsä arkiaskareineen.
Metsäkansa-kokoelman tarkoituksena on Ekströmin omin sanoin: ”Esittää ainoastaan maa- ja metsäkansan asunto-olot ja elinkeinot, sekä näin säilyttää jälkipolville mahdollisimman paljon tietoa ja tuntemusta torpparien ja mäkitupalaisten kehityksestä ja kulttuurista, joka on unhoon jäämässä. Jos se lisäksi antaa nykypolville edes jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä edellisten sukupolvien maa- ja metsätyöt ovat merkinneet nykyaikaisen teollisuusyhdyskunnan luomisessa, niin ehkä kuvakokoelma täyttänee tarkoituksensa.”
Ekström on itse kirjoittanut kuvien kuvatekstit. Niistä heijastuu sekä hänen huumorintajunsa että kunnioittava suhtautumisensa metsätyöläisiin ja heidän työnsä merkitykseen.
Ekström eli ”Metsä-Iffa” (1891–1971) työskenteli 51 vuotta Ahlströmillä. Päätoimeltaan hän oli kasööri ja metsätyönjohtaja. Yhtiö suhtautui suopeasti Ekströmin valokuvausharrastukseen ja hankki hänelle kuvausvälineitä.
Erikoistehtäväkseen Ekström sai Varkauden valokuvakokoelman työstämisen ja teollisen historian tallentamisen. Luonto ja ihmiset, erityisesti metsätyöläiset, olivat kuitenkin hänelle itselleen läheisimmät kuvauskohteet. Ekströmin negatiivikokoelma on Varkauden museon laajan kuva-arkiston kulmakivi.
Metsäkansa-näyttelyn on tuottanut Varkauden museot. Kokoelmaa on aiemmin esitelty muun muassa Varkaudessa ja Tampereella.
MAIKKI KULMALA
Ivar Ekström:
Metsäkansa Rosenlew-museossa 8.2.2015 asti.
Museossa on myös Rosenlew-
yhtiön toimintaa esittelevä perusnäyttely. Kuninkaanlahdenkatu 14,
Aittaluoto, Pori.
Avoinna ti–su klo 11–17.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
