Kuluttajat osoittivat mieltään muuntogeenistä ruokaa vastaan
Maatalousteknologian jättiläistä Monsantoa vastaan marssittiin yli 330 kaupungissa. Helsingissä mielenosoitukseen osallistui noin 400 ihmistä. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoGeenimuuntelun vastustajat marssivat lauantaina Helsingissä yhdysvaltalaista maatalousteknologiayritystä Monsantoa vastaan. Monikansallinen Monsanto hallitsee suurta osaa maailman geenimuunteluteknologiasta ja sen kaupasta.
Mielenosoitukseen osallistunutta helsinkiläistä Susanna Vettenrantaa huolestuttaa, että Monsanto pyrkii valtaamaan maailman ruokamarkkinat.
”Kamalinta on, että luontoon kajotaan. Gmo on aikapommi.”
Geenimuunneltujen tuotteiden terveysvaikutukset olivat kylteistä ja iskulauseista päätellen osallistujien ykköshuolenaihe.
Turkulaisen Arita Sundqvistin mielestä on väärin, että tietoa geenimuuntelun vaikutuksista ei ole vapaasti saatavilla.
”Monsanto on onnistunut Yhdysvalloissa määrittelemään, että gm-ruokaa ei tarvitse tutkia, koska se ei eroa luonnollisesta.”
Sundqvist ei kiellä geenimuuntelun hyviä puolia. ”Ensin on kuitenkin tehtävä puolueetonta tutkimusta siitä, mitä on turvallista syödä.”
Sundqvistin mukaan ihmisten pitäisi voida valita, mitä suuhunsa laittavat.
”Yhdysvalloissa ihmiset eivät edes tiedä, onko ruoka geenimuunneltua vai ei.”
Vantaalaiselle Niklas Fredille suurin epäkohta on Monsanton harjoittama köyhien maiden viljelijöiden riisto. Siemenkauppaa hallitseva Monsanto on esimerkiksi yhdistetty velkaantuneiden viljelijöiden itsemurhiin Intiassa.
Frediä arveluttavat myös geenimuuntelun terveysvaikutukset ja muuntogeenien leviäminen muihin kasveihin. Hän haluaa aiheesta lisää tutkimusta.
“Jäitä hattuun, kunnes tiedetään, mistä puhutaan”, Fred kiteyttää.
Vettenrannan mukaan vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa. ”50-luvun syömiset takaisin. Nykyään luomu on jotain ihmeellistä, jota pitää erikseen mainostaa. 50-luvulla sama oli vain ruokaa.”
Maailmanlaajuinen mielenosoitus osui Suomessa sopivaan saumaan.
Tänä keväänä sekä Suomen Rehu että Raisio ovat ilmoittaneet siirtyvänsä muuntogeenisen soijan käyttöön osalla rehutehtaistaan. Syynä ovat olleet gm- ja tavallisen soijan kasvaneet hintaerot sekä jälkimmäisen huono saatavuus.
Poliisin arvion mukaan mielenosoitukseen osallistui nelisensataa ihmistä. Monsantoa vastaan marssittiin samana päivänä lisäksi Oulussa, Turussa ja Vaasassa sekä noin 330 muussa kaupungissa 36:ssa eri maassa.
KATJA SAHLSTEDT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
