Joulupukin Muorin tarinoita Sinisen kissan vierailu
Kuva: Viestilehtien arkistoSininen kissa istui lahjapajan pöydällä ja pesi keskittyneesti naamaansa.
”Kaahdeksan autorataa”, se lauloi. ”Yyksitoista sinimeekkoista nukkeaaa, kuusi pehmonalleaaa....”
Naamanpesuun keskittynyt sininen kissa ihmetytti Santeri-tonttua.
”Kuule, Kaarnanrouhe”, hän sanoi vieressään ahkeroivalle tontulle. ”Tunnetkos sinä tuon sinisen kissan? Minä en ole nähnyt sitä ikinä ennen.”
Kaarnanrouhe nosti katseensa ompelemastaan pehmonallesta ja katsoi hämmästyneenä pöydälle.
”Totta puhuen, en minäkään muista, että Korvatunturilla olisi yhtään sinistä kissaa, vain Joulupukin Muorin ikivanha Murnau”, hän ihmetteli.
”Melkoisen outo tapaus. Minusta tuntuu, että se äsken lauloi jotakin”, Santeri jatkoi.
”Kuuusitoooista viiihreätä viihkoaaa, neeeljääää sinistä satukiirjaaa”, kissa lauloi silmät ummessa.
Kaarnanrouhe ja Santeri katsoivat toisiinsa ja sitten kissaa, ja vilkaisivat eteensä pöydälle.
”Se laulaa meidän työlistaamme”, Santeri totesi ihmetellen.
”Niin näköjään. Onhan tämä tosi kummallista”, Kaarnanrouhe ihmetteli.
”Hei Vouti, tulepas katsomaan, mitä meillä on täällä”, huusi Kaarnanrouhe kauempana seisovalle töitä valvovalle tontulle.
”Noo, onkos tarvikkeet vähissä, vai mistä on kyse”, Vouti lähestyi Santerin ja Kaarnanrouheen työpistettä.
”Ei mitään semmoista. Meillä on ihan muuta”, Santeri näytti pöydällä istuvaa sinistä kissaa. ”Tämä on vain ilmestynyt jostakin ja se laulaa meidän työlistaamme.”
”Höh. Onkos teihin iskenyt jouluväsymys. Pitäkää tauko, niin rauhoitutte. Eivät kissat laula, ne naukuvat ja kehräävät”, Vouti pudisteli päätään.
”Kuuntele itse”, tuhahti Santeri.
”Neeljää vihreäätä hyppynaruaa, viisitoista kelkkaaa”, kissa lauloi.
”Jopas nyt, niin tosiaan, laulaa se”, ihmetteli jo Voutikin.
”No niin, näethän nyt itsekin”, sanoi Kaarnanrouhe. ”Tiedätkö sinä tuosta jotakin?”
”E-een, en ole ikinä nähnyt”, Vouti tuumi. ”Sitäpaitsi, ei Korvatunturilla ole kuin Joulupukin Muorin ikivanha Murnau. Ja se on harmaaraidallinen, ei sininen.”
”Tätä pitää selvittää, ei tänne noin vain tulla ja ryhdytä laulamaan tonttujen työlistaa”, Vouti puuskahti ja kääntyi sinisen kissan puoleen.
”Kuulepas katti, kuka sinä olet”, hän kysyi kissalta.
Sininen kissa avasi puolittain silmänsä ja katsoi Voutia.
”Minä olen Sininen Kissa”, se vastasi arvokkaasti.
”Mitä sinä teet Korvatunturilla? Mistä sinä olet tullut”, Vouti jatkoi kyselyään.
”Minä olen Sininen Kissa”, kissa toisti vastauksensa, ja jatkoi naamanpesuaan.
”Tästähän ei tolkkua tule, murahti Vouti. ”Kuulkaapas Santeri ja Kaarnanrouhe, käykääpäs hakemassa Joulupukki ja Muori tänne, jos he tietäisivät enemmän.”
Tontut kipaisivat matkaan ja hetken päästä lahjapajassa oli suuri joukko ihmettelemässä, sillä huhu salaperäisestä sinisestä kissasta oli levinnyt salamannopeasti ympäri Korvatunturia.
Jopa ikivanha Murnau saapui paikalle.
”No, mutta terve, Sininen Kissa”, se naukaisi tervehdyksenä muukalaiselle, ennen kuin kukaan ehti ryhtyä selvittämään asian juurta mihinkään suuntaan. ”Oletkos täälläpäin kiertueella?”
Sininen kissa avasi silmänsä. ”Sinähän olet Murnau, pentuaikojeni paras kaveri. Asutkos sinä täällä Korvatunturilla?”
Hämmästynyt kohahdus levisi koko tonttujoukkoon. Joulupukki ja Muorikin näyttivät hämmästyneiltä.
”Juu, tännehän minä muutin heti pentuajan jälkeen ja olen siitä asti asustellut”, Murnau kertoi. ”Mutta mitä sinä täällä teet?”
”Olen tullut kiertueelle, niin kuin arvasitkin. Ajattelin järjestää juhlanäytöksen, kun en ole aiemmin esiintynyt Korvatunturilla”, Sininen Kissa vastasi.
Siinä vaiheessa Joulupukki ja Muori ottivat ohjat käsiinsä.
”Mistä täällä on kysymys”, Joulupukki kysyi. ”Tontut kertoivat, että lahjapajan pöydällä istuu sininen kissa, joka laulaa heidän työlistaansa. Täällähän istuu sininen kissa, jonka Murnau näyttää tuntevan hyvin. Me muut emme kuitenkaan sinua tunne. Kuka siis olet?”
Sininen kissa nousi tassuilleen ja teki Joulupukille hienon kumarruksen. ”Olen Sininen Kissa, taiteilija. Tulin antamaan näytöksen Korvatunturille.”
”Millaisen näytöksen”, ehti Joulupukin Muori kysymyksellään väliin.
”Olen kuullut, että Korvatunturin väki jakaa kerran vuodessa lahjoja ja hyvää mieltä kaikkialle ja päätin, että te ansaitsette näytöksen omaksi iloksenne”, Sininen Kissa sanoi. ”Näytös on tänä iltana.”
”Tänä iltana, tänä iltana”, kohisi tonttujoukko.
”Niin. Kutsun koko Korvatunturin väen piha-aukiolle illalla kello yhdeksäksi.” Sininen Kissa kumarsi kaikille yhteisesti.
”Hienoa”, naukaisi Murnau. ”Oikein odotan, millaisiksi sinun taitosi ovat kehittyneet, olithan jo pentuna taitava”, se jatkoi.
”Muori, kutsummehan Sinisen Kissan syömään ja lepäämään, niin hän voi valmistautua näytökseensä”, Murnau kääntyi Joulupukin Muorin puoleen.
”Ilman muuta. Mennään tupaan”, Muori sanoi Siniselle Kissalle ja niin Muori ja kissat lähtivät.
”Mitäs mekään tässä ihmettelemme, mennään jatkamaan töitä, niin päästään illalla näytökseen”, Joulupukki sanoi edelleen ihmetteleville tontuille.
Vaikka asia oli kuitattu lahjapajassa kovin lyhyesti, voi vain kuvitella, millainen puheen pajatus Korvatunturin pajoissa sinä päivänä kuului. Tontut pohtivat, millainen näytös olisi luvassa, ja kuka Sininen Kissa oikeastaan oli. Turha oli Murnaultakaan kysellä, sillä se osasi kyllä pitää salaisuudet.
Hyvissä ajoin Korvatunturin väki kokoontui piha-aukiolle.
”Nyt pyytäisin sammuttamaan valaistuksen, niin näytös voi alkaa”, Sininen Kissa kuulutti.
Valot sammuivat ja hiljaisuus laskeutui jännittyneen yleisön joukkoon. Mitähän oli tulossa?
Korvatunturin ympäriltä kuului kaukaista tuulen huminaa ja taivaalla alkoi leimuta revontulia. Mutta ihme kumma, nyt ne leimusivat ihan itsekseen, sillä porotkin olivat tällä kerralla katsojina.
Hienot valohunnut tanssivat taivaan laidasta laitaan. No, nyt välähti jotakin, ja lisää ja lisää. Hieno meteorien ilotulitus kimposi taivaalle kuin yhdestä pisteestä.
Näytös jatkui pari tuntia, kunnes meteorien välke hiipui ja revontuliverhot vetäytyivät.
Tähtikirkas taivas kimmelsi. Sininen Kissa kumarsi ja katosi sinisen häivähdyksen saattamana Korvatunturin piha-aukiolta. Näytös oli päättynyt.
”Katsokaa, kaikki puut ovat ihan kuuraisia”, Santeri huudahti.
Ja niin ne olivatkin. Ihmetellen väki jutteli keskenään. ”Olipa ihana näytös.”
”Kuulepas Murnau, kuka Sininen Kissa oikeastaan on”, Santeri kysyi.
”Kissa tietysti”, Murnau vastasi. ”Taiat ovat erikseen, niistä ei kerrota”, se sanoi. Ja siihen oli Korvatunturin väen tyytyminen.
MAIKKI KULMALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
