Perintövero usein kohtuuton
Tunnen syvää myötätuntoa leskeksi ja orvoiksi jääneitä kohtaan. Läheisen poismeno on jo sinällään suuri shokki ja tuo suurta surua. Arjen rutiinit pitää opetella paljolti uudelleen.
Puolison menetys puolittaa usein kotitalouden tulot kiinteiden menojen pysyessä ennallaan.
Pian poismenon jälkeen verottajan tsunami perintöveron muodossa tulee vastaan.
Perintöverotus on monimutkaista ja täynnä sudenkuoppia. Eri asiantuntijoilta saadut neuvot ja omaisuusarvioinnit perunkirjoitusta varten esimerkiksi tavallisen omakotitalon arvosta poikkeavat hyvinkin paljon toisistaan.
Huolellisella perintöverosuunnittelulla ja toteutuksella voi välttää jopa kymmenien tuhansien eurojen ”ylimääräiset” perintöverot.
Verosuunnitteluun on kuitenkin vaikea löytää halua ja kykyä omaisen poismenotilanteessa. Täsmälleen samasta omaisuudesta voi joutua maksamaan veroa ainakin tusinalla eri summalla riippuen verosuunnittelun tasosta.
Erot voivat olla huikeita aivan tavanomaisestakin omaisuudesta. Leski yhteisen asunnon perijänä voi joutua maksamaan vuoden nettoeläkkeensä voidakseen jatkaa asumistaan entisessä kodissaan. Tai lesken on hätäisesti myytävä asunto alta ja muutettava vaikkapa palveluasuntoon.
Työuraansa pienillä tuloilla tai pätkätöillä aloittava lapsi voi joutua maksamaan heti suuren perintöveron, vaikka peritty omaisuus tulee vasta ehkä vuosikymmenen kuluttua käyttöön ja mahdolliseksi myydä.
Myös alaikäiset tulottomat lapset voivat joutua perintöveron maksumiehiksi.
Perintöverotus nykymuodossa tulee asettaa kriittiseen kokonaistarkasteluun. Se on aivan liian kohtuutonta sekä moniselkoista, sattumanvaraista ja täynnä sudenkuoppia.
Pentti Pietilä
Hirvensalmi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
