Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • vierasyliö Metsävaratiedon järkevä ja tehokaskäyttö mahdollistaa miljoonasäästöt

    Metsävaratiedon keruu on muuttunut rajusti viimeisen viiden vuoden aikana. Täysin maastotyönä tehdystä mallista on siirrytty laserkeilausten ja ilmakuvien käyttöön. Maastossa käydään tarkastamassa vain kaikkein hankalimmin ilmasta tulkittavat kohteet, lähinnä taimikoiden hoitotarve.

    Myös tietojen jakelu on mullistunut. Metsäkeskus avasi marraskuun alussa sähköisen Metsään.fi-palvelun, jossa metsänomistajalla on mahdollisuus milloin ja missä tahansa tarkastella omia metsiään – tarvitaan vain nettiyhteys ja pankkitunnukset.

    Palvelussa oleva metsävaratieto perustuu kuvioittaiseen arviointiin. Tietoja voi hyödyntää hakkuiden ja metsänhoitotöiden suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä luontokohteiden huomioinnissa ja hoidossa. Metsänomistaja itse päättää, kuka hänen tietojaan pääsee tarkastelemaan. Kuluvan kevään aikana metsänomistajapalveluun tuodaan lisää toimintoja, muun muassa ilmakuvia.

    Tällä hetkellä Metsään.fi-palvelu sisältää jo yli kolmen miljoonan yksityismetsähehtaarin tiedot, ja vuoden loppuun mennessä järjestelmästä löytyy metsävaratietoja noin kahdeksalta miljoonalta hehtaarilta. Syksyllä Metsään.fi-palveluun voivat liittyä myös metsäalan toimijat, mikä nostaa metsävaratietojen käytettävyyden aivan uudelle tasolle.

    Monista muista aloista poiketen on metsäalalla ollut kykyä ja tahtoa rakentaa yhteinen metsätietostandardi. Tätä hyödyntää myös Metsään.fi, joka keskustelee metsäalan toimijoiden, yritysten ja metsänhoitoyhdistysten, omien tietojärjestelmien kanssa.

    Unelma on toteutumassa: Metsään.fi kokoaa ja yhdistää paitsi metsänomistajan omaan metsäänsä, myös metsäalan toimijat ja metsänomistajat keskenään – maailman suurin yksityismetsien metsävaratietokanta on mahdollista saada tehokkaaseen ja tuottavaan käyttöön palvelemaan metsänomistajia ja koko metsäalaa.

    Julkinen sektori luo puitteita ja tarjoaa suomalaiselle metsäalalle kilpailuedun vailla vertaa.

    Puitteiden valmistuessa ja tekniikan edelleen kehittyessä pitää myös toimintatapojen muuttua. Tiedonkulun Metsäkeskuksen metsävaratietojärjestelmän ja alan toimijoiden omien järjestelmien välillä pitää toimia ja olla joustavaa molempiin suuntiin.

    Ei ole mielekästä käyttää veronmaksajien rahoja niiden päivitystietojen keräämiseen maastossa, jotka voidaan saada toimijoilta sähköisesti yhden napin painalluksella Metsään.fi-järjestelmään. Myös Metsäkeskuksen ja Metsäntutkimuslaitoksen välinen yhteistyö tiivistyy.

    Haastankin kaikki metsäalan toimijat pohtimaan, miten parhaiten hyödyntää julkisen metsähallinnon tarjoama palvelu. Käytetäänkö sitä pelkkänä tietopankkina, vai voisiko järjestelmä korvata kokonaan, tai edes osittain, toimijoiden omia järjestelmiä?

    Niin metsätalous kuin metsäteollisuuskin ovat kärsineet jo vuosia huonosta kannattavuudesta. Julkinen yhteinen metsävaratietojärjestelmä tarjoaa alalle miljoonasäästöt – jos niin halutaan. Metsään.fi-palvelun kehittämisen kustannuksia on nostanut vaatimus täydellisestä tietosuojasta. Tämä takaa, että myös yritysten ja metsänhoitoyhdistysten kanta- ja sopimusasiakkaiden tiedot ovat palvelussa varmassa tallessa.

    Metsänomistajan kannalta tilanne on mielenkiintoinen.

    Sähköisten palvelujen rinnalla metsävaratiedot ovat luonnollisesti edelleen tarjolla metsänomistajalle myös paperisina. Monien toimijoiden sähköiset palvelut ovat kuitenkin oiva apu vaikkapa veroilmoituksen täytössä tai suunniteltaessa ja tehtäessä sukupolvenvaihdosta.

    Metsään.fi on kuitenkin ainoa palvelu, jonka kautta voi syksyllä toimijapalvelun valmistuttua asioida kaikkien metsäalan toimijoiden kanssa. Yksi yhteinen toimiva järjestelmä tekee asioinnin helpoksi ja hyödyttää kaikkia osapuolia, niin metsänomistajia, metsätalouden ja puualan yrityksiä kuin muitakin uusia metsäalan elinkeinoja.

    Metsään.fi-palvelun ja metsätietostandardin kehittäminen ovat erinomaisia esimerkkejä maamme metsäalan yksituumaisuudesta. Metsäkeskusta on tuettu ja rohkaistu uuden palvelun kehittämisen eri vaiheissa. Metsään.fi-palvelu on yksi niistä toimenpiteistä, joilla valtiovalta edistää kestävää metsätaloutta ja johon se näin ollen panostaa.

    Vuosi sitten voimaan tulleen uuden metsäkeskuslain jälkeen ei Metsäkeskuksen Julkiset palvelut –yksiköllä, pääosin valtionavulla rahoitettavalla organisaatiolla, ole mitään liiketoimintaa. Emme siis kilpaile minkään metsäalan toimijan kanssa.

    Päätehtävämme on edistää metsäalan elinkeinoja ja metsiä koskevan lainsäädännön toimeenpanoa sekä huolehtia metsätietoihin liittyvien tehtävien hoitamisesta.

    Metsäalalla on, niin halutessaan, mahdollisuus yhdessä luoda metsävaratietojärjestelmästä käänteentekevä Metsään.fi-ekosysteemi, joka palvelee monipuolisesti ja laajasti koko metsäalaa.

    Metsäalalle on monesti kaivattu lisää kilpailua. Metsään.fi-palvelu tuo metsänomistajalle kaikki toimijat samalle viivalle – paras voittakoon!

    ARI EINI

    Kirjoittaja on johtaja

    Suomen metsäkeskuksen

    Julkiset palvelut –yksikössä.

    Avaa artikkelin PDF