Biotalouden tutkimuksen alasajo kauhistuttaa Anttilaa
"Kataisen hallituksen hyväksymä tutkimusstrategia on jyrkässä ristiriidassa Sipilän hallitusohjelman kanssa."Keskustan kansanedustaja ja entinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila vaatii Juha Sipilän (kesk.) hallitusta päivittämään luonnonvara-alan tutkimusstrategian.
Anttilan mukaan edellinen, Jyrki Kataisen (kok.) sinipunahallitus aloitti luonnonvaratutkimuksen alasajon. Hän laski, että luonnonvaroista siirretään tutkimusmäärärahoja vuodessa 25 miljoonaa euroa yhteiseen tutkimusrahoituspottiin, josta ala viime haussa sai takaisin 2 miljoonaa.
"Se on jyrkässä ristiriidassa Sipilän hallitusohjelman kanssa, jonka kärkihankkeisiin kuuluu biotalous", Anttila sanoi sunnuntaina keskustan Jokioisten yhdistyksen 80-vuotisjuhlassa.
Jokioinen on Luonnonvarakeskuksen maataloustutkimuksen pääpaikka. Nykyisen hallituksen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on sen naapurikaupungista Forssasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
