Puutarhahankintoja 620 miljoonalla eurolla
Viime vuonna suomalaiset ostivat puutarhatuotteita 620 miljoonalla eurolla. Summa kasvoi edellisestä vuodesta kuusi prosenttia.
Ostosten arvo on noussut koko 2000-luvun ajan, 500 miljoonan raja ohitettiin vuonna 2007.
Puutarhatuotteita kertoo hankkivansa 74 prosenttia kaikista Suomen talouksista.
Puutarhaharrastuksen kasvu näkyy edelleen lisääntyvänä parveke- ja omatarveviljelynä, kerrotaan Puutarhaliitto ry:stä.
Viime vuonna vihannesten ja kukkien siementen sekä hyötykasvien taimien ostot lisääntyivät edelliseen vuoteen verrattuna, ilmenee Puutarhaliiton lokakuussa teettämästä Kotipuutarhatutkimuksesta.
Vastaajina oli 2 375 yli 18-vuotiasta suomalaista.
Yleisimmin kotipuutarhoihin hankitaan kesäkukkia, multaa ja turvetta, seuraavaksi eniten ostetaan lannoitteita, sitten siemeniä, perennoja kukkasipuleita, hyötykasveja ja nurmikon siemeniä sekä koristekasvien taimia.
Euroissa eniten rahaa käytetään taimiin. Tuoteryhmän ostot lisääntyvät seitsemän prosenttia.
Seuraavaksi eniten rahaa käytettiin puutarhakoneisiin, multaan, puutarhakalusteisiin ja -grilleihin sekä lannoitteisiin.
Useimpien tuoteryhmien myynti kasvoi edellisestä vuodesta. Ainoastaan pihakoristeiden, kuten suihkulähteiden, ja kasvinsuojeluaineiden hankinnat vähenivät hieman.
Puutarhanhoito on suosittu harrastus. Tutkimuksen mukaan 43 prosenttia yli 18-vuotiaista suomalaisista hoitaa mielellään puutarhaa.
Innokkaimpia harrastajia ovat naiset sekä taajamissa että omakotitaloissa asuvat. Kiinnostus kasvaa tasaisesti iän myötä ja on vilkkainta eläkeiässä.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
