Valion jauhetehdas vihittiin Lapinlahdella
Valio on vuosikymmeniä tehnyt herasta jauhetta Lapinlahdella. Tänään käyttöön vihitty 70 miljoonan euron investointi mahdollistaa aiempaa arvokkaampien tuotteiden kuten lastenruokien raaka-aineiden valmistuksen.Ennestään Lapinlahdella on ollut kolme tuotantolinjaa. Kaksi niistä jää käyttöön.
Valio voi valmistaa Lapinlahdella nyt erityisen laadukkaita herajauheita. Yhtiön mukaan niiden kysyntä kasvaa maailmalla. Kiina on yksi tärkeimmistä vientimaista.
Investoinnin yhteydessä tehostettiin jätevesien käsittelyä ja energian käyttöä.
Yhteensä Valion Lapinlahden tehtaalla työskentelee vajaat 300 henkeä. Tehdas käyttää vuodessa noin 300 miljoonaa litraa maitoa, joka tuodaan keskimäärin 59 kilometrin päästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

