HK Scanin tulospudotus pysähtyi
Lihakonserni HK Scanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen kuvaa yhtiön heinä–syyskuun tulosta vaatimattomaksi, vaikka tasetta ja kassavirtaa saatiin kohennettua.
Tulosta painavat hintakilpailu ja myyntimäärien pienentyminen.
Brändituotteiden markkinaosuudet kuitenkin kasvoivat heikosta kysynnästä huolimatta. Suomessa kyse on HK Kariniemestä, Ruotsissa Scanista ja Tanskassa Rosesta, Kottonen luettelee.
Vuoden kolmannen neljänneksen liikevaihto oli vajaat 500 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 527 miljoonaa.
Liikevoitto pysytteli ennallaan 7 miljoonassa eurossa. Voitoksi ennen veroja kertyi 5,8 miljoonaa mikä ei juuri eroa edellisvuodesta.
Liikevoittoprosentti oli lähes sama kuin vuosi sitten, 1,5 prosenttia. Osakekohtainen tulos oli 10 senttiä vuoden takaiseen 12 senttiin verrattuna.
Suomen toimintojen liikevoitto heinä-syykuulta oli miljoona euroa viime vuotta parempi, 3 miljoonaa euroa. Baltiassa liikevoitto pieneni noin miljoonan verran 2,8 miljoonaan euroon.
Ruotsissa liikevoitto pysyi 5 miljoonassa eurossa.
”Tanskassa kaikki on miinuksella”, Kottonen kiteyttää. Liikevoitto jäi pakkaselle 1,5 miljoonan euron edestä.
Aiemmin syksyllä HK Scan ilmoitti kahdesta suuresta investoinnista.
Länsi-Suomeen rakennetaan 35–65 miljoonalla eurolla uusi siipikarjanlihan tuotantolaitos. Viron Rakvereen puolestaan nousee noin 20 miljoonalla eurolla tehdas, joka valmistaa korkean jalostusarvon tuotteita.
Sianlihan ylituotanto EU:ssa jatkuu ennen kaikkea Venäjän noin vuosi sitten asettama EU-sianlihan tuontikiellon takia. Kottosen mukaan tilanne ei muutu nopeasti.
Kielto on vaikuttanut eniten HK Scanin toimintoihin Virossa, missä lihan ylitarjonnan aiheuttama hintapaine jatkui kovana. Rehuviljan halpeneminen paransi jonkin verran myyntikatteita, Kottonen kertoo.
Ruotsissa kielto on painanut erityisesti punaisen lihan ja leikkeleiden hintoja.
Suomessa sikamarkkinoiden tiukka tilanne ei toimitusjohtajan mukaan aiheuta paineita laskea tuottajahintaa, mutta korottamiseenkaan ei ole varaa.
”Olemme siirtymässä seuraamaan entistä tarkemmin Euroopan merkittävien sikamaiden hinnoittelua. ”
Sianlihalle on etsitty korvaavia markkinoita Aasiasta, lähinnä Kiinasta.
HK Scan on kahdeksan vuotta tehnyt kiinalaisten kanssa töitä, jotta lihan vienti suoraan Suomesta Kiinaan voitaisiin aloittaa. Kottonen arvioi, että vienti saataisiin käyntiin ensi vuoden alussa.
”Suomessa syödään hälyttävän vähän lihaa, vain 75 kiloa henkeä kohti vuodessa”, Kottonen sanoo.
Tähän yksi syyllinen hänen mielestään on media, joka nappasi pohjoismaisista ravitsemussuosituksista hampaisiinsa punaisen lihan terveyshaitat.
Kottosta harmittaa myös se, että naudasta on tehty suurin syypää Itämeren rehevöitymiseen ja ilmastonmuutokseen.
”Kuluttajat ovat entistä tarkempia ruokahävikin suhteen, mikä sekin vähentää kysyntää.”
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
