- Tampere
PS:n Mäkelä perustelee kehoitustaan Biaudet’n eroamiselle ryhmästään – ”Ei ollut toimintaohje RKP:lle”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja sanoo, että syksy näyttää hallituksen jatkon. Mäkelän mukaan hallituksella ei ole jatkoeväitä, jos RKP ei pysy syksyllä hallituksen linjassa.Helsingin Sanomat uutisoi torstaina perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelän kehoituksen RKP:n Eva Biaudet’lle harkita omaa asemaansa RKP:n ryhmässä.
Biaudet on toistuvasti julkisuudessa kritisoinut RKP:n päätöstä lähteä hallitukseen perussuomalaisten kanssa.
”En usko, että tuollainen toiminta on kenenkään mielestä sopivaa. Jos ihminen tuolla tavalla ajattelee, pitäisi olla myös rohkeutta tehdä johtopäätökset ja lähteä eduskuntaryhmästä”, Mäkelä arvioi HS:lle torstaina.
MT tavoitti Mäkelän perussuomalaisten puoluekokouksessa Tampereella.
”Vastasin kysymykseen, että Biaudetin pitäisi harkita omaa asemaansa, sillä mielestäni on”, Mäkelä sanoo.
Hänen mukaansa hallituksella ei ole jatkoeväitä mikäli RKP ei kokonaisuudessaan äänestä syksyllä hallituksen luottamuksen puolesta. Hallitus aikoo tuoda syksyllä eduskuntaan tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mäkelä arvioi, että tiedonannon yhteydessä tullaan äänestämään hallituksen luottamuksesta. Hän vaatii äänestykseen hallituskumppaneiltaan suoria rivejä.
”Ei voi poimia rusinoita pullasta tai olla hallituksessa osa-aikaisesti. Jos on hallituspuolueen ryhmässä kansanedustaja, silloin oletusarvo on, että äänestää hallituksen esitysten puolesta. Siellä on jokaiselle enemmän tai vähemmän mieleisiä esityksiä, eikä niistä voi lähteä poimimaan itselle vain mieluisia.”
Mäkelä painottaa, että päätökset Biaudetin jatkosta on yksinomaan RKP:n ryhmän.
”Toki RKP:n ryhmä tekee itse omat päätöksensä miten he toimivat. Selvennettäköön, että se ei ollut toimintaohje RKP:n ryhmälle, enkä sellaisia anna. Se (kehoitus) oli ajatus hänen omasta asemastaan.”
Artikkelin aiheet - Osaston luetuimmat









