Kannonkosken kunnantalo tuhoutui palossa
Kannonkosken kunnantalo tuhoutui täysin sunnuntaina aamuyöllä alkaneessa rajussa tulipalossa.
Palon sammutus- ja raivaustyöt jatkuvat iltaan asti, arvioi päivystävä palomestari Arto Ahlroos Keski-Suomen pelastuslaitokselta sunnuntaina iltapäivällä.
Vaikka rakennus tuhoutui käyttökelvottomaksi osa arkistoista on saatu pelastettua.
”Arkistothan on rakennettu kestämään paloja ja näyttä siltä, että ne ovat aika hyvin kestäneetkin. Sieltä on saatu tavaraa talteen ja luultavasti saadaan vielä lisää”, Ahlroos arvioi.
Arkistoissa on säilytetty kunnan alkuperäisiä asiakirjoja.
Palo aiheutti myös laajan tietoliikennekatkoksen Kannonkosken, Viitasaaren, Saarijärven, Pihtiputaan, Karstulan ja Kyyjärven alueilla.
Kunnantalo sijaitsee keskustan liepeillä Järvitiellä. Pelastuslaitoksen mukaan rakennuksessa ei ole ollut ihmisiä palon aikana.
Poliisi tutkii syttymissyytä.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
