Metsiin levinneet koriste-pensaat syytä hävittää
Suomen metsissä leviää useampi puuvartinen vieraslaji. Lintujen levittämiä marjovia pensaita ovat isotuomipihlaja (Amelanchier spicata), terttuselja (Sambucus racemosa) ja kiiltotuhkapensas (Cotoneaster lucidus).
Ainakin kaksi ensimmäistä ovat levinneet laajalti eteläisessä Suomessa. Haitallisten vieraslajien tapaan ne syövät elintilaa kotoperäisiltä lajeilta. Uhattuina ovat muun muassa harjujen ja lehtojen harvinaistuneet kasvit.
Ylitarkastaja Harry Helmisaari Suomen ympäristökeskuksesta (Syke) kertoo, että koristepensaat ovat levinneet paikoittain riesaksi asti. Hän suosittelee tuhoamaan metsistä löytyvät yksilöt metsänhoitotöiden yhteydessä.
”Vieraslajien kukkiminen ja uuden siemensadon syntyminen pitäisi estää. Ongelma on, että pensaat vesovat, jolloin torjunta täytyy uusia.”
Torjuntaakin tärkeämpää on ehkäistä koristepensaiden leviäminen luontoon. Helmisaari toivoo, ettei isotuomipihlajaa, terttuseljaa ja kiiltotuhkapensasta myytäisi enää puutarhakasveiksi.
Tietoa vieraslajien esiintymistä saa Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämästä Hatikka.fi -palvelusta, jonne kansalaiset ja asiantuntijat voivat tallentaa havaintojaan.
Tietopankin mukaan pohjoisin havainto terttuseljasta on Sodankylän korkeudelta ja isotuomipihlajasta sekä kiiltotuhkapensaasta Rovaniemeltä.
Eniten koristepensaiden esiintymiä on Etelä-Suomessa. Helmisaaren mukaan kartta on kuitenkin hyvin puutteellinen.
Myös Syken nettisivuilla www.ymparisto.fi on kuvia vieraslajeista ja ohjeita niiden hävittämiseen. Ohjeistus täydentyy pikku hiljaa.
KATJA KOLJONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
