Ajokeli on huono Etelä-Suomessa: Ruuhkia ainakin Keski-Suomessa ja Kehä I:llä
Poutaisillakin alueilla ajokeli on huono tienpintojen jäätymisen takia.Tänä aamuna suuressa osassa Etelä-Suomea on huono ajokeli. Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen huonosta ajosäästä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Savossa ja Ahvenanmaalla.
Poutaisillakin alueilla ajokeli on huono tienpintojen jäätymisen takia.
Ilmatieteen laitokselta kerrottiin torstaina, että nyt alkaa olla aika vaihtaa talvirenkaisiin. Vaikka perjantain jälkeen lumisadetta ei ole heti näköpiirissä, tietävät pakkasyöt jäätyneitä tienpintoja.
Etelä-Suomessa on tänään päivällä muutama plusaste.
Valtatie 9 ruuhkautuu Jyväskylän ja Jämsän välillä onnettomuuksien vuoksi. Tieliikennekeskuksen mukaan Keski-Suomessa on satanut runsaasti lunta ja ajokeli on huono. Saakosken kohdalla useita rekkoja on jumissa ja henkilöautoille on kiertotie Juokslahdentien kautta.
Korpilahden kohdalla valtatie 9 on puolestaan suljettu molempiin suuntiin tulipalon vuoksi.
Poliisin mukaan vakavilta loukkaantumisilta on toistaiseksi vältytty.
Liikenneonnettomuus Kehä I:llä Helsingissä Pakilantien liittymän kohdalla ruuhkauttaa edelleen liikennettä. Tieliikennekeskus kertoo, että liikenne ruuhkautuu länteen menevillä kaistoilla jo Nelostieltä asti.
Länteen on käytössä vain yksi ajokaista, pelastuslaitos kertoo.
Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuudessa oli osallisina kolme henkilöautoa, joista yksi päätyi katolleen. Yhden auton kuljettaja vietiin hoitoon, mutta pelastuslaitos ei kertonut tämän vammoista. Kaksi muuta kuljettajaa eivät loukkaantuneet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

