Jukka Lassila
Puheenjohtaja
Lassila asuu kotitilallaan Tuusulan Paijalassa vanhempiensa ja oman perheensä kanssa.
Hän viljelee valkuais- ja öljykasveja sekä viljaa. Pellolla kasvaa muun muassa hampunsiementä ja härkäpapua.
Tilalla on kotieläinpiha, joka on kesäisin auki vierailijoille. Parinkymmenen eri kanarodun lisäksi pihalla on ankkoja ja kaneja.
Rantaniittyjen maisemanhoidosta vastaa kolme lapinlehmää.
Lassila on toiminut aiemmin Luomuliiton varapuheenjohtajana ja edunvalvontavastaavana.
Puheenjohtajan tehtäviä hän on hoitanut siitä lähtien, kun edellinen puheenjohtaja Jaakko Nuutila viime vuonna luopui tehtävästään.
Lassila toimii myös Luomu-lehden päätoimittajana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
