Suomen infrastruktuuri rapistuu
Vaikeudet alkoivat 1980-luvulla, kun kansakuntaa alettiin ajaa Euroopan unioniin, jossa tiesivät pääsevänsä suurille palkoille, ja niin pääsivät mutta maa maksaa kalliisti.
Aiheuttamastaan lamasta päättäjät pääsivät ohi uhraamalla kymmenettuhannet yritykset ja lähes 20 000 yrittäjää. Asiasta on vaiettu. Nyt mennään vielä pahempaa lamaa kohti. Rahaa on ajettu ulos kymmeniä miljardeja. Sitäkään ei kerrota kansalle. Kaikki on kohta ”ulkoistettu.” Ruoka ei kannata tuottajaa, vaan kauppaa, suuryhtiöitä ja kemian teollisuutta.
Perusta eli niin sanottu infrastruktuuri on päästetty pilalle. Rakennuksia ja teitä pilataan kalliisti, kun ei ymmärretä, että kaikki lähtee maasta, perustuksista, valvonta puuttuu eikä maa- ja vesirakentajia ole. Puhujia on mutta politiikan nokkamiehissä ja mediapuhujissa ei ole tekijöitä eikä rakentamisen asiantuntemusta ja puheena vain raha, oman ”puolueen” ahneus?
Ikuista atomisaastetta ajetaan vaikka energiaa kuluttava raskas teollisuus vähenee. Tuulivoima ei koskaan sekään maksa itseään, haittoja linnuille, ääni- ym. saastetta ihmisille ei haluta myöntää. Puhdas puu ihmisen peruskoneilla hyödynnettynä sopisi rakenteisiin ym. ja loppuenergiaksi nopeasti uusiutuvana, mutta teräaseet käyvät enää väkivaltaan, viinan voimalla. Tuskin osataan pajupilliä ja polttopuuta tehdä?
Ainut lohtu alkaa olla muutama poliittinen ryhmittymä, joille ihminen on vielä etusijalla, ja halu saattaa eläimet – muun muassa metsäkanalinnut ja tuotantokarjakin – luonnolliseen tasapainoon yhteiseksi hyödyksi ja huviksikin. Kansalle on kerrottava tosiasiat, että se siellä vanhan ajan viisaudella voi valita edustajansa palauttamaan luottamuksen myös oikeudenmukaisuuteen. Miten voidaan hyväksyä satojentuhansien eurojen vuosipalkkoja ja -palkkioita ilman, että on ansaittu ja kerrottu tarve?
Pitäkää huolta kansasta ja sen käyttöön infra- ym. tarpeeseen ainakin yli miljoonan ”säästöt” koti- ja ulkomailta, niin säätiöiltä ja ”paratiiseistakin”, hätäapuna. Onko osasi olla vain? Se riittääkö?
J. Ruokoja
Laihia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
