Uusille lantaloille kokovaatimus
Hevostallien lantaloille on asetettu kokovaatimukset nitraattiasetuksessa, joka hyväksyttiin joulun alla. Uutta tallia rakennettaessa tai entistä laajennettaessa tulee laskettaa eläinmäärän mukaan lantalan koko.
Samalla lantalan kattaminen tulee pakolliseksi.
Nitraattiasetuksen vaatimusten perustana on, että lantalaan pitää mahtua koko vuoden lannat.
Tiiviillä, katetulla siirtolavalla on mahdollista jatkossa varastoida vain kuivikelanta, jota kertyy alle 25 kuutiota vuodessa. Sama pätee, jos tallissa varastoidaan kerrallaan enintään 25 kuutiota.
Jos tallissa on vain ainoastaan alle 120-senttisiä poneja, lantalaksi riittää pienimmillään kahdeksan neliötä. 120–150 senttiä korkeille hevosille ja poneille alaraja on 12 neliössä ja tätä korkeammille 17 neliössä.
Vähimmäistilavuutta laskettaessa voidaan uuden asetuksen mukaan ottaa huomioon useamman tilan yhteiset lantalat ja pihattojen kuivikepohjat sekä samana laidunkautena laitumelle jäävä lanta. Laidunkaudeksi lasketaan enintään neljä kuukautta.
Vähimmäistilavuudesta voidaan poiketa, jos lannan vastaanottajalla on ympäristönsuojelulain mukainen lupa tai jos lanta varastoidaan toisen tilan säädökset täyttävässä lantalassa.
Lantalan tulee olla vesitiivis. Uusien lantaloiden kattaminen tulee myös ympäristöministeriön mukaan pakolliseksi. Kuivalannan varastointitila tulee kattaa tai varastoitava aine peittää siten, että sadevesien pääsy varastointitilaan estetään.
Uusi asetus astuu voimaan EU-komission käsittelyn jälkeen arviolta huhtikuun alussa.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
