lukenut mies Tavaratalo voi paksusti
Aika ihmeellistä, että Pohjoismaiden kooltaan ja myynniltään suurin tavaratalo on Suomessa ja suomalainen. Kummajaisen kehittyminen on vaatinut aivan erityisiä oloja. Pelkkä paremman väen luottamus ei riitä. Tosin Keskisen kauppakeskustakaan ei teoriassa pitäisi olla olemassa.
Vaikka keskustojen tavaratalot välillä määriteltiin vanhanaikaisiksi, Stockmannilla ei ollut juuri mahdollisuuksia levittäytyä. Suuret ketjut omasivat lujat suhteet kaavoittajiin ja valtasivat maakuntien parhaat paikat. Demarien hallitsemissa kaupungeissa jylläsi paikallinen E-liike.
Helsingissä kaupunkisuunnittelulautakuntaa johti pitkään Elannon toimitusjohtaja Ylermi Runko (sd.). Turussa Stockmann sai hyvän tontin, mutta siltä löytyi pätkä muinaiskirkon kivijalkaa ja tavaratalon rakentaminen keskeytyi pariksi vuosikymmeneksi. Maan hallituskin heittäytyi välillä hankalaksi, vaikka toimitusjohtaja Henrik Gestrinin veli istui usein ministerinä. Onneksi poliitikot sentään pitivät ulkomaiset kilpailijat maan rajojen ulkopuolella.
Stockmannin tavaratalo oli siis tuomittu laajenemaan omalla tontillaan ja yhä syvemmälle sen alle. Lopulta Stockmann oli niin mahtava, että Tukholman ylpeää NK:ta tarjottiin sille yhden kruunun hinnalla. Ei kelvannut.
Venäjän suunta houkuttaa enemmän. Jo neuvostoaikana Stockmannin junanvaunulla toimitettiin paikallisen ylhäisön ja diplomaattien herkut Moskovaan. Leonid Brezhnevin hautajaisten kanssa tuli pulma, kun järjestäjien tilaamat kukkalaitteet eivät olleet mahtua junaan.
Professori Markku Kuisma on tehnyt suuren ja toivottavasti myös pysyvän palveluksen yrityshistorioiden kirjoitukselle. Kirjat voivat olla tieteellisen pätevyyden lisäksi myös luettaviksi kirjoitettuja. Kuisman oppilaista Teemu Keskisarja antoi tuosta oivan näytteen G.A. Serlachiuksen elämäkerralla ja jatkaa nyt Stockmannin historialla.
Kulttuurihistorioitsijat taas osoittavat, miten eri tavoin voidaan kaupan oman teollisuuden lopettaminen nähdä. Melko tuoreissa SOK:n ja E-liikkeen historioissa tämä vaihe on kuvattu puhtaana teurastuksena.
PEKKA ALAROTU
Markku Kuisma, Anna Finnilä,
Teemu Keskisarja ja Minna
Sarantola-Weiss: Hulluja päiviä,
huikeita vuosia. Stockmann 1862–2012. 532 sivua. Siltala.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
