Maailman tuottajatkoolla Argentiinassa
Maailman tuottajajärjestö WFO on parhaillaan koolla Argentiinassa. Eniten huomiota kokouksen alussa herätti se, ettei Argentiinan valtionjohdolla ollut edustusta.
Argentiinassa hallituksen ja viljelijöiden suhteet ovat huonot. Valtio kerää veroja maataloustuotteiden viennistä. Viljelijät vastustavat sitä, koska se nakertaa heidän vientitulojaan.
Sen sijaan tervehdyksen kokoukselle toi videon välityksellä Argentiinan jalkapallosankari Carlos Tevez: ”Maailma tarvitsee ruokaa. Maailma tarvitsee viljelijöitä. Pellossa on tulevaisuus.”
WFO:n puheenjohtaja Robert Carlson korosti avajaispuheessa keskiviikkona perheviljelmien merkitystä. ”Perheviljelmä on maataloudessa tehokkain järjestelmä.”
Kuluva vuosi on YK:ssa perheviljelmien vuosi.
Amerikkalainen Carlson on ilmoittanut jättävänsä puheenjohtajan tehtävän. Seuraajaksi on ehdolla Peter Kendall, joka vastikään luopui Britannian tuottajajärjestön puheenjohtajuudesta.
HEIKKI VUORELA
Perheviljelmä on maa-
taloudessa tehokkain järjestelmä.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
