Yhteispolttotuhoaa ravinteen
Monissa Euroopan maissa on viime vuosina lisätty jätteiden sekapolttoa. Kun jätevesipuhdistamoiden liete poltetaan muun yhdyskuntajätteen kanssa, fosforin erottaminen tuhkasta on käytännössä mahdotonta.
Tuhkaan jää etenkin raskasmetalleja, ja samalla fosfori myös laimenee.
Puhdistamolietteen käyttö on kielletty lannoitteena ja viherrakentamisessa sen sisältämien raskasmetalli-, hormoni- ynnä lääkejäämien vuoksi Sveitsissä ja Hollannissa. Käytännössä toistaiseksi liete päätyy siis molemmissa maissa poltettavaksi.
Outotecin energia- ja vesiliiketoiminnasta vastaava johtaja Mika Saariaho toteaa, että fosforin kierrätys on jätteenkäsittelyn merkittäviä osakysymyksiä.
Keski-Euroopan lisäksi suurin paine asian ratkaisemiseen on Lähi-idässä. Pohjoismaat seuraavat myös tilannetta.
Liiketoiminnan kehitysjohtaja Juhani Anhava kertoo, että Hollannin suurimmassa jätevedenpuhdistamossa on kokeiluvaiheessa saatu fosforia talteen muutamia tonneja vuodessa. Nyt kierrätyksessä tähdätään sataan prosenttiin, ja Outotecin Ash Dec -teknologia on ehdolla uuden polttoyksikön ratkaisuksi.
Sveitsissä puhdistamoliete poltetaan vielä nykyisin kokonaan muun jätteen kanssa. Erilliskäsittelyyn tullaan fosforin kierrättämiseksi siirtymään ainakin Zürichin kantonissa uuden laitoksen valmistuttua.
Outotecin edustajien haastattelemat sveitsiläisasiantuntijat arvioivat, että muissa kantoneissa seurataan samaan suuntaan.
Euroopan suurimmassa maassa, Saksassa, käytetään noin 30 prosenttia puhdistamolietteestä vielä maataloudessa lannoitteena ja 15 prosenttia viherrakentamisessa. 55 prosenttia poltetaan: noin puolet erikseen ja toinen puolikas yhteispolttona muun yhdyskuntajätteen kanssa.
Anhavan tietojen mukaan myös Saksassa ympäristöhallinnon suunta on yhteispolton rajoittamiseen.
Ruotsissa, Itävallassa ja Suomessa on voimistumassa suunta, ettei puhdistamolietettä käytettäisi maanparannukseen.
Suomessa silti yhä noin kymmenen prosenttia puhdistamolietteestä päätyy pelloille. 90 prosenttia käytetään joko viherrakentamisessa tai kompostimullan raaka-aineena.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
