"Maatalousyrittäjälle jää vain työstä tuleva hyötyliikunnan ilo"
MTK Etelä-Savon syyskokouksessa käytiin keskustelua maatalouden kannattavuudesta ja rahanjaosta elintarvikeketjussa. Myös viljelijöiden jaksaminen huolestutti.
Viljelijöiden mielestä maataloustuotteista ei saada tällä hetkellä kunnollista hintaa. Tilanne on jatkunut pitkään ja pahentunut. Kuva: Jaana KankaanpääViljelijöiden ja eläinten hyvinvointi sekä maatalouden heikko kannattavuus ja tukipolitiikka nousivat MTK Etelä-Savon syyskokouksen yleiskeskustelun teemoiksi.
Juvalaisen Anssi Laamasen mukaan tällä hetkellä suurin ongelma on, että maataloustuotteista ei saada kunnollista hintaa.
"Miksi tuottajahinta on huono? Siksi, kun rahanjako ei toteudu tasapuolisesti elintarvikeketjussa. Tämä tilanne on jatkunut ja vain pahentunut viimeiset 25 vuotta."
"Saadaanko lainsäädännöstä apua, jää nähtäväksi. Kaupalla on kuitenkin aina keinoja lainsäädännön kiertämiseksi."
Laamanen muistutti, että kauppojen hallinnossa olevien pitäisi tuoda esille myös viljelijän näkemykset.
Viljelijöiden jaksaminen huolestutti rantasalmelaista Virpi Valkosta.
"Äärimmäisistä teoista on täälläkin ikävä kyllä ollut esimerkkejä. Nyt jokainen voisikin varsinkin näin joulun lähestyessä kysyä kuulumisia naapureilta ja tuttavilta, jotta apu ei jäisi ainakaan meistä itsestämme kiinni. Meidän tulee pitää itsestämme ja läheisistämme huolta."
MTK Etelä-Savon puheenjohtaja Juha Paajanen peräsi kokouksen avauspuheessaan toimia maataloustuotannon laskun pysäyttämiseksi. Gallup Elintarviketiedon mukaan vuoteen 2022 mennessä 30 prosenttia viljelijöistä luopuu tuotannosta.
"Kaikenlaiset valittamisprosessit on saatava maalaisjärkiseksi ja valittajalla pitää olla myös tarvittaessa taloudellista vastuuta perusteettomista valituksista", Paajanen sanoi ja vaati byrokratian purkamisen jatkamista.
Tärkeintä maatalouden jatkumiselle on taloudellinen kannattavuus. "Tällä hetkellä yrittäjälle jää vain työstä tuleva hyötyliikunnan ilo", Paajanen sanoi.
Lue lisää Maaseudun Tulevaisuudesta perjantaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
