50-vuotias Oppiminen innostaahallinnon kouluttajaa
Vaikka Kari Huhtala on osallistunut kymmenen vuoden aikana lähes jokaiseen Pellervo-Instituutin kurssiin ja seminaariin, innostus paistaa hänestä yhä.
”Tämä tässä on parasta”, hän viittaa oveen, jonka takana metsänhoitoyhdistysten johto pohtii uusia toimintamalleja. ”On elämys kohdata uusia kurssilaisia ja kuulla heidän kokemuksiaan.”
MTK:n ja Pellervo-Seuran omistama Pellervo-Instituutti kouluttaa yritysten hallinto- ja luottamushenkilöitä. Huhtala on ollut sen toimitusjohtaja vuodesta 2003.
Samalla Huhtala on koulunsa ahkerin oppilas, kuuntelee jokseenkin kaiken, moneenkin kertaan. ”Siinä oppii itsekin paljon.”
Osana omaa oppimista Huhtala tekee väitöskirjaa osuuskuntien hallinnosta.
Huhtala on kotoisin Sievistä, lypsykarjatilalta. Maatalouden yliopisto-opinnot olivat itsestäänselvyys: ”Muualle en edes pyrkinyt.”
Valmistuttuaan Huhtala oli puolessa tusinassa pankissa kovimman myllerryksen aikana.
”Lähdin pankista vapaaehtoisesti. 11 vuodessa muuttui paljon, myös pankkien arvomaailma.”
Arvot ovat Huhtalalle tärkeitä. Sen vaistoaa, vaikkei Huhtala arvojaan tuputa. Iltakerhojen sijasta hän kiirehtii mieluummin perheen luo.
Maatilalla Huhtala sanoo kasvaneensa rehellisyyteen ja työteliäisyyteen. Maaseudun ja yrittäjyyden arvomaailma houkutti ensin uus- ja maaseutuyrittäjyyden edistämiseen ja sitten Pellervo-Instituuttiin.
Useimmat kurssilaiset tulevat osuuskunnista tai niiden omistamista yrityksistä. Huhtala korostaa luottamushenkilöillä olevan valtaa ja sen mukana myös vastuuta. Siksi koulutusta tarvitaan, vaikka kurssilaisten lähtötaso on hyvä.
”On yhä enemmän peruskoulutusta ja yritystietoa, koska maatilakin on yhä selvemmin yritys.”
Osuuskuntien erityispiirteeksi Huhtala toteaa omistuksen hajaantumisen sadoille tai tuhansille jäsenille. Hallinnolta vaaditaan siksi yhteistyötä ja keskustelua. ”Toisaalta asioita ei saisi jäädä junnaamaankaan, ja joskus hallituksiin kaivattaisiin joku, joka katsoo asioita eri näkökulmasta.”
Huhtalan harrastuksia ovat ”viisikymppisen kuntoilu” hiihtäen ja pyöräillen sekä pienriistan metsästys.
Syntymäpäiväänsä Huhtala viettää torstaina työpaikalla ja lauantaina perheen ja ystävien kanssa musiikki-illassa Siuntion kirkossa.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
