Verottaja sulkee toimistoja maaseudulla
Alle kymmenen työntekijän toimistoista loppuu asiakaspalvelu, jos suunnitelmat toteutuvat. Asiointimatkat kasvavat kohtuuttomiksi ja työ yksipuolistuu, sanoo Mirja Nieminen Saarijärven verotoimistosta.Verohallinto suunnittelee pienimpien verotoimistojen sulkemista asiakkailta ensi vuoden aikana.
Asiakaspalvelun ovet ovat menossa kiinni ainakin kaikkein pienimmistä muutaman henkilön verotoimistoista, mutta tarkastelun kohteena ovat kaikki alle kymmenen työntekijän toimipisteet.
Pienistä verotoimistoista on tarkoitus tehdä etätyöpisteitä, joissa henkilökunta hoitaa puhelin- ja verkkopalvelua, mutta ei ota vastaan asiakkaita.
”Tulevaa palveluverkkoa käydään läpi parasta aikaa, mutta jo nyt on selvää, että jollain aikataululla pienimmät toimipaikat tullaan sulkemaan”, verojohtaja Liisa Ollila Verohallinnosta vahvistaa.
Verottaja on jo tähän mennessä supistanut palveluverkostoaan rajusti. Viimeisen parin vuoden vuoden aikana lappu on pantu luukulle lähes parilla kymmenellä paikkakunnalla.
Keski-Suomessa ollaan sulkemassa asiakkailta sekä Saarijärven että Viitasaaren toimipisteet. Saarijärven toimipisteessä työskentelevä apulaisverosihteeri Mirja Nieminen näkee kaavailussa useita ongelmia.
”Asiakkaiden kannalta asiointimatka pitenisi kohtuuttomasti. Työntekijöiden kannalta työ taas saattaisi muuttua yksipuolisemmaksi, kun henkilökohtainen asiakaspalvelu loppuu ja töitä tehdään vain puhelimessa tai verkon kautta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

