Nainen varasti rynnäkkökiväärin ja revolverin miehen asunnolta ja uhkaili taksikuskia – kertoi, ettei ollut tavannut aseiden omistajaa aiemmin ja että nämä olivat olleet ensitreffit
Nainen myönsi asevarkauden, mutta kiisti uhanneensa taksinkuljettajaa aseella.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi kolmikymppisen naisen ehdolliseen vankeuteen. Kuvituskuvaa. Lehtikuva / Mesut Turan.Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antoi ehdollista vankeutta naiselle, joka varasti aseita miehen asunnolta Kirkkonummella ja uhkaili sen jälkeen taksinkuljettajaa.
Tapaus ajoittuu elokuuhun 2021. Käräjätuomion mukaan nainen oli anastanut miehen asunnolta AK74SU-rynnäkkökiväärin ja Smith & Wesson -revolverin ja poistunut paikalta aseet mukanaan.
Nainen oli aamuyöllä tilannut taksin miehen talolle. Taksinkuljettajan mukaan nainen oli ollut päihtynyt.
Taksinkuljettaja kertoi, että nainen oli Espooseen suuntautuneen taksimatkan aikana tähtäillyt aseella auton avonaisesta ikkunasta, muun muassa Länsiväylällä. Taksinkuljettajan mukaan hän oli sulkenut auton ikkunan, mistä nainen oli hermostunut ja laittanut aseen taksinkuljettajan ohimolle.
Oikeuden mukaan nainen oli osoittanut revolverilla taksinkuljettajaa noin minuutin ajan.
Kun nainen taksimatkan jälkeen poistui autosta, oli taksinkuljettaja ajanut loitommalle ja soittanut poliisille. Poliisi kävi takavarikoimassa varastetut aseet naisen asunnolta.
Nainen sanoi, ettei hänellä ollut suunnitelmaa ottaa aseita miehen asunnolta. Naisen mukaan "koko asia oli tyhmä juttu", jota hän katui.
Nainen kertoi, ettei hän ollut tavannut aseiden omistajaa aiemmin ja että nämä olivat olleet ensitreffit. Naisen mukaan he olivat juoneet asunnolla viinaa ja hänen päihtymystilansa oli ollut "hurja".
Nainen myönsi asevarkauden, mutta kiisti uhanneensa taksinkuljettajaa aseella. Oikeus kuitenkin katsoi naisen uhanneen kuljettajaa niin, että tällä oli ollut syytä pelätä turvallisuutensa puolesta.
Käräjäoikeuden mukaan 36-vuotias nainen syyllistyi varkauteen, törkeään ampuma-aserikokseen ja laittomaan uhkaukseen. Oikeuden mukaan teoissa oli kyse päihtyneen henkilön päähänpistosta. Nainen sai kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta.
Oikeus antoi tuomionsa helmikuussa. Tuomio lähetettiin STT:lle tiistaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


