”Matkailua kannattaa tukea”
Syötteen eräpalveluntyöharjoittelija Miika Pesonen(vas.) pukeehuskylle valjaita. Janne ja Johanna Määttä seuraavat, miten työ onnistuu. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoMatkailu on paljolti vientiteollisuutta. Hotelli- ja ravintolatoiminnan tuloista tulee puolet ulkomaisilta asiakkailta, oheispalveluissa kuten safareissa ”viennin” osuus lähentelee 100 prosenttia, laskee Lapin Matkailuelinkeinon Liitto ry:n puheenjohtaja Pertti Yliniemi.
Ehkä vielä parempi uutinen päättäjille on, että matkailu kasvaa hurjaa vauhtia. Lappi menee tällä vauhdilla aivan kohta pääkaupunkiseudun ohi matkailijoiden määrässä.
”Esimerkiksi venäläisten matkustus on kasvanut nopeasti, ja nousu vain jyrkkenee.”
Jos kasvua halutaan tukea, ensimmäinen asia olisi veronkorotuksista pidättyminen, hotelliyrittäjä Yliniemi sanoo.
”Verot, ympäristöverot, bensaverot, alkoholiverot, kaikki ovat kovemmat kuin Ruotsissa. Verotus on myrkkyä kaikelle elinkeinotoiminnalle.”
Lisäksi valtiovallan pitäisi turvata peruspalvelut ja perusturvallisuus matkailualueilla.
Levin, Ylläksen ja Pallaksen alueella on 50 000 matkailijaa. Heitä ei aina muisteta kun poliisin ja sairaanhoidon palveluja mitoitetaan.
Liikenneyhteyden, kaiken infran toimivuus on matkailulle elintärkeää. Tiet pitää saada kuntoon, ja juna- sekä lentoliikenne on turvattava – kohtuullisella hinnalla.
Aikeet vähentää Pohjois-Suomen ammattikoulutusta saavat Yliniemeltä jyrkän tuomion.
”Työvoiman poistuma on suurta, ja nuoret suuntaavat ammattikoulutukseen. Ei sitä saa vähentää!”
Yrittäjäpariskunta Johanna ja Janne Määttä Syötteen Eräpalveluista on samaa mieltä koulutuksen merkityksestä.
Saavutettavuudessakin on ongelmia.
”Täällä välimatkat ovat pitkiä. Koulutusta ja kursseja pitäisi tuoda lähemmäs, esimerkiksi matkailukeskuksiin.”
Nuorten yrittäjien kannalta olisi tärkeää saada lomitukseen jotakin tukea.
Lomitushan toimii maatalousyrittäjillä hyvin.
Tärkeää olisi saada tukea myös markkinointiin.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
