Lentoalan sovitteluiden jatkumisesta ei vieläkään tietoa, perjantaina lakkoillaan
Lentoalan työkiista junnaa paikallaan, eikä sovittelun jatkumisesta ole edelleenkään tietoa. Lentoalalle perjantaille ilmoitetut työnseisaukset ovat siis toteutumassa tukilakkojen kera. Valtakunnansovittelija Minna Helle sanoo, että mitään uutta sovittelutapaamista ei ole toistaiseksi sovittu. Taustalla keskusteluita kuitenkin käydään. Helteen mukaan neuvotteluita jatketaan heti, jos ilmenee jotain sellaista, jonka perusteella neuvotteluita voidaan jatkaa.
"Nyt tarvitaan vauhdin ottamista ja toivon, että löytyy jotain uusia näkökulmia, joista pääsee eteenpäin mahdollisimman pian. Huomiseen mennessä ratkaisuja ei pystytä samaan aikaiseksi", Helle sanoo.
Ilmailualan Unioni (IAU) hylkäsi keskiviikkona Helteen sovintoehdotuksen. Airpro ja sitä eli työnantajapuolta edustava Palvelualojen työnantajat (Palta) olisivat hyväksyneet ehdotuksen.
Tukilakot ovat perjantaina toteutumassa samassa laajuudessa kuin viime perjantaina. Finnair peruu perjantaina yli 90 lentoa. Airprossa tapahtuvat lakot eivät vaikuta suoraan Finnairiin, koska sen maapalveluja hoitaa Swissport, mutta tukilakot hankaloittavat sen liikennettä.
Viime perjantaina yhtiö perui lakkoilun takia satakunta lentoa, ja perumiset koskivat kaikkiaan noin 8 000:ta matkustajaa. Jos sopua ei synny, myös ensi viikolla voi olla luvassa lakkoja. IAU on ilmoittanut lakoista ensi viikon keskiviikolle, torstaille ja perjantaille. Lakot kestäisivät näinä päivinä kahdesta iltakuuteen.
Helteen mukaan vielä on liian aikaista arvioida, voidaanko sopu saada ennen ensi viikolle suunniteltuja lakkoja.
– Teknisesti on mahdollista, että ratkaisu syntyy sitä ennen. Se kuitenkin edellyttää neuvotteluiden jatkamista, mikä puolestaan edellyttää sellaisen ratkaisun löytymistä, jonka molemmat osapuolet voivat hyväksyä, Helle sanoo.
Osapuolet riitelevät siitä, kenen sopimaa työehtosopimusta Airprossa noudatetaan. Yhtiö tarjoaa esimerkiksi maa- ja turvatarkastuspalveluita. IAU:n päätavoite on, että Airprossa otettaisiin käyttöön lentoliikenteen palveluja koskeva yleissitova työehtosopimus, jonka ehdot ovat sen mukaan paremmat.
Ammattiliiton mukaan ehdoiltaan parempi sopimus on jo käytössä Airpron tytäryhtiössä RTG Ground Handlingissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

