HELLAN KULMILTA Kun koville ottaa,koiraskin kokkaa
jussi martikainen on Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö.
Ruuanlaitto.... akkojen hommaa...
Mies kasvaa äitinsä tai isoäitinsä ruokinnassa. Ruokahuoltoa jatkavat Suomen armeija, tyttöystävät, vaimot ja anopit.
Hyvää on ruoka aina ollut, kiitos siitä!
Metsästysreissuilla nälkä ei miehiä yllätä. Makkara tai hernekeitto ovat herkkua, kun nälkä on hankittu oikealla tavalla.
Kymmenen vuotta sitten eron myötä koitti myös viikonloppuisyys. Poikamiestalouksissa ei paljoa kokata, mutta kaksi taaperoikäistä, vauhdilla kasvavaa kansalaista pakottavat miehenkin kauhan varteen.
Huomasin keittiöosaamiseni vähäiseksi. Tuskaa eivät helpottaneet dosenttien lausunnot ruokavalion merkityksestä lasten kaikenpuoliseen kehitykseen. Onneksi pääsevät viikoiksi äitinsä ruokintaan, mietin.
Ei saa luovuttaa, vaikka isän laittama ruoka herättäisi aluksi suuria epäluuloja. Ensiapuna keksin parantaa lasten ruokahalua pidentämällä ruokailuväliä ja keksimällä pöperöille eksoottisia nimiä. Pienten lasten kohdalla molemmat keinot toimivat hyvin!
Vähitellen kokkikirjat ja reseptit alkoivat aueta. Kokeiluja iltaisin työpäivän jälkeen. Irti eineksistä, aitoja ruuan alkuaineita, salaattipuolta mukaan.
Vaiva ei ole ollut turhaa, kun alkaa onnistua. ”Isä, tämä on herkullista. Ehkä kukaan muu maailmassa ei juuri nyt syö näin hyvää ruokaa.”
Ei lasten suusta ehkä aina totuutta kuule. Ei niiden puheita silti aina tarvitse oikoakaan.
Parasta on ollut se, että omille pojille miesten ruuanlaitto on täysin normaalia. Nuorempi toisinaan vaatii saada itse kokata koko aterian.
Ruuanlaiton monopolin luisuminen naiselle on parisuhteissa ehkä toiseksi vakavin vallankäytön muoto. Myös paidat kannattaa miehen osata silittää itse.
jussi.martikainen@
mt1.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
