SS: Karhujen mellastus maksoi viime vuonna lähes miljoonan
Korvauksista valtaosa meni porovahinkojen korvaamiseen.Karhujen aiheuttamat vahingot maksoivat valtiolle viime vuonna 940 000 euroa, kirjoittaa Savon Sanomat. Korvauksista yli 600 000 euroa meni porovahinkojen korvaamiseen. Mehiläistarhoille karhut aiheuttivat vahinkoja yhteensä 170 000 euron edestä.
"Vahinkomäärät ovat pysyneet tasaisina, mutta aika korkeina", sanoo riistasuunnittelija Marko Paasimaa Suomen riistakeskuksesta.
Karhukanta on 2000-luvulla levittäytynyt idästä lähteen. Suomessa on Luonnonvarakeskuksen mukaan 1 155–1 290 aikuista karhua ja vajaat 300 pentua. Tänä vuonna valmistuu karhukannan hoitosuunnitelman päivitys.
"Paineita radikaaleihin muutoksiin ei ole. Hieman tasaisemmin kanta voisi vielä levitä", sanoo Paasimaa.
Karhuja on eniten itärajan tuntumassa, Keski-Suomessa, Keski-Pohjanmaalla ja Pirkanmaan pohjoisosissa.
STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

