Pakotteet eivät haittaa Fennovoimaa
Uusimmista Venäjä-pakotteista ei ole haittaa Fennovoiman ydinvoimahankkeelle, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Juhani Pitkäkoski sanoo.
Hän ei ota kantaa siihen, voisiko venäläisten vastapakotteista tulla ongelmia.
Fennovoima kertoi tiistaina yhtiön johdon vaihtuvan. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Rautaruukin johtoryhmän jäsen Toni Hemminki, joka aloittaa ennen joulua.
Aiempi toimitusjohtaja Juha Nurmi jää yhtiöön neuvonantajana.
Pitkäkosken mukaan projektijohtaja Nurmen tullessa toimitusjohtajaksi lokakuussa 2012 oli tiedossa, että nimitys on väliaikainen.
Hemminki tuntee alan erinomaisesti. Hän toimi Rautaruukissa strategia-, energia- ja ympäristöjohtajana, Pitkäkoski sanoo.
Yhteistyö venäläisen Rosatomin tytäryhtiön Raos Voiman kanssa on sujunut Pitkäkosken mukaan erinomaisesti ja hanke etenee vauhdilla. Fennovoima on palkannut koko ajan lisää väkeä, nyt yhtiössä on 130 ja vuoden lopulla 180–200 henkilöä.
Fennovoima kertoi tiistaina, että yhtiön pääomistajan Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtaja vaihtuu. Pois jäävän Pekka Ottavaisen tilalle tulee voimaosakeyhtiön kehitysjohtaja Elina Engman.
Lisäksi voimaosakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja vaihtuu Outokummun toivomuksesta. Outokummun energiajohtajan tehtävästä perjantaina eronnutta Antti Koskelaista seuraa puheenjohtajana Vantaan Energian toimitusjohtaja Pertti Laukkanen.
Fennovoiman suomalaisosuus on niukasti yli puolet. Muun muassa valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) on sanonut, että suomalaisosuus pitäisi olla vähintään 55 prosenttia.
Voimayhtiö on saanut parin viikon aikana kaksi uutta osakasta mukaan, mutta ne ovat pienehköjä. Neuvottelut uusien omistajien kanssa jatkuvat koko ajan.
Pitkäkosken mukaan teknisesti ja kaupallisesti ydinvoima etenee erittäin hyvin ja hän uskoo, että poliittinen lupakin tulee.
Hän muistuttaa, että hanke tuo pohjoiseen erittäin runsaasti suomalaista työtä ja vakaan sähkön. Myös enemmistöomistus on vakaasti suomalaiskäsissä.
Fennovoima jättää syyskuun aikana työ- ja elinkeinoministeriölle selvityksen omistuksesta. Sen jälkeen valtioneuvosto päättää Fennovoiman täydennetystä periaatepäätöksestä.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
