EU-ero tulisi brittiviljelijöille kalliiksi
BRYSSEL (MT)
Eroaminen Euroopan unionista tulisi luultavasti kalliiksi brittiviljelijöille.
”Puhtaasti maatalouden näkökulmasta EU-jäsenyys on meille edullinen”, National Farmers Union -tuottajajärjestön (NFU) EU-asiantuntija William Surman sanoo.
Britannian viljelijät saavat EU:sta vuosittain noin neljän miljardin euron maataloustuet. Se on yli puolet maatalouden tuloista.
”En usko, että valtio suostuisi korvaamaan EU-tukia kansallisilla tuilla. Nykyisen hallituksen tavoitteena on päinvastoin luopua maataloustuista kokonaan.”
Tukien poistumisella olisi iso vaikutus jo nyt vaikeuksissa oleville tuottajille.
”Monet tilat joutuisivat lopettamaan ja tuonti lisääntyisi.”
NFU:lla ei ole vielä virallista kantaa EU-jäsenyyteen. Surman arvioi, että viljelijöiden näkemykset jakaantuvat tasan puolesta ja vastaan.
”Maaseudulla on paljon EU-kriittisyyttä. Mutta viime kädessä uskon, että raha ratkaisee viljelijöiden mielipiteen.”
Tukien lisäksi EU-jäsenyyden puolesta puhuvat Surmanin mielestä kauppasuhteet.
”Lähes 80 prosenttia ruokaviennistämme menee EU-maihin. Unioni on myös kauppaneuvotteluissa paljon vahvempi peluri kuin Britannia olisi yksinään.”
Eniten ärtymystä viljelijöiden keskuudessa aiheuttavat EU:sta tulevat ympäristö- ja muut määräykset. Sekin on Surmanin mielestä enemmän kansallinen ongelma.
”Britannialla on tapana tulkita EU-säädöksiä paljon tiukemmin kuin muilla mailla.”
Esimerkiksi sikojen hyvinvointidirektiivin ehdot maa on täyttänyt jo vuodesta 1999 lähtien. ”Sen takia olemme menettäneet puolet sianlihantuotannostamme ulkomaille.”
Yksi syy tiukkaan linjaan on Surmanin mukaan se, että eläinsuojelujärjestöillä on Britanniassa erittäin vahva asema.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
