Yrittäjäjärjestöt: Luottamusmiespakko tuhoaisi paikallisen sopimisen
Luottamusmiespakko olisi Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton mukaan myös perustuslain vastainen.
Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton mukaan luottamusmiespakko on vastoin perustuslakia. LEHTIKUVA / Vesa MoilanenPieniäkin yrityksiä koskeva luottamusmiespakko tuhoaisi kilpailukykysopimukseen liittyvän paikallisen sopimisen, arvostelevat Suomen Yrittäjät ja Perheyritysten liitto.
Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat tulkinneet, että jos työehtosopimuksessa paikallisen sopimuksen osapuoleksi on määrätty luottamusmies, vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies voi tehdä paikallisen sopimuksen työnantajaliittoon kuulumattomassa yrityksessä.
"On tärkeää, että pitkään vallinnut vääryys oikaistaan ja poistetaan liittoon kuulumattomilta yrityksiltä kielto tehdä paikallisia sopimuksia. On kuitenkin mahdotonta hyväksyä, että sopimusosapuoleksi hyväksyttäisiin vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies, jos työehtosopimus sitä edellyttää", Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
