Luonnonsuojeluujuttautuu tutkimusmetsään
Tutkimusmetsän tarpeet ovat ajautuneet törmäyskurssille ympäristönsuojelun kanssa Lapinjärvellä Itä-Uudellamaalla.
Luonnonvarakeskus haluaisi uudistaa metsää, jossa säilötään kuusen alkuperäistä geeniperimää. Luontojärjestöjen mielestä Etelä-Suomessa harvaksi käyvän vanhan metsän lajistoa pitäisi varjella hakkuilta.
Geenireservimetsikön puusto on suurelta osin varttunutta kuusikkoa. Väljennyshakkuilla metsikköön haluttaisiin synnyttää luontaisesti suuri määrä taimia. Alun perin Luonnonvarakeskus halusi siivota aluetta myös kirjanpainajahyönteisen tappamista puista.
Geenireservimetsän ideana on, että puuston geenistö säilyy alkuperäisenä. Tutkijoita kiinnostaa, kuinka geneettinen perimä muuttuu uusissa puusukupolvissa, kun ilmasto lämpenee.
Geenien suojelun kannalta on tärkeää, että uudessa sukupolvessa geenivalikoima säilyy mahdollisimman monimuotoisena eli se on peräisin laajasta taimimateriaalista, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Leena Yrjänä. Pienessä, rajatussa tutkimusmetsässä tällaisen monimuotoisuuden ylläpitäminen on luontaisesti vaikeaa.
”Tila ja ikärakenne puustossa vaikuttavat kukkimisrunsauteen ja siten siihen, millaisia siemenet ja taimet ovat monimuotoisuudeltaan. Taimia pitää lisäksi olla paljon, mitä sulkeutuneessa metsikössä ei ole”, Yrjänä sanoo.
Kiista koskee vain 33 hehtaarin aluetta yhteensä noin 750 hehtaarin tutkimusmetsäalueella. Isompi keskustelu liittyy tutkimuksen ja suojelun rinnakkaiseloon alueella laajemmin.
Alueen keskellä sijaitsee noin 15 hehtaarin suojelualue. Luontojärjestöt ovat esittäneet, että suojelua laajennettaisiin 500 hehtaarilla.
”Alueella on runsaasti lahopuuta ja luontaisen metsän piirteitä. Siellä voi hyvin nähdä miten luonnondynamiikka toimii, kun sen annetaan olla”, sanoo WWF:n metsäasiantuntija Annukka Valkeapää.
Hän korostaa, ettei suojelulla vastusteta tutkimusta.
Osittain tutkimus ja suojelu sopivat samoille alueille, mutta eivät aina. Tutkimusmetsät ovat perinteisesti olleet ”puuhapalstoja”, joissa tutkimusta on saanut tehdä vapaasti.
”Tutkimuksessa on voitava tehdä kaikenlaisia kokeita. Joskus myllätään maata, kun tutkitaan vaikkapa maanmuokkausasioita. Joskus pilkotaan puuta hyvinkin pieniksi kappaleiksi”, tutkimus- ja asiakkuusjohtaja Jari Varjo selittää.
Paraikaa koealoilla tutkitaan esimerkiksi hakkuutähteiden määrän vaikutusta ravinnevalumiin sekä purppuranahakkasienen käyttöä luontaisena vesakoitumisen ehkäisijänä.
”Monesta tutkimuksesta on hyötyä myös luonnonsuojelulle”, muistuttaa metsätalousinsinööri Markku Rantala, joka huolehtii Lapinjärven tutkimusaseman metsistä.
Luonnonvarakeskus toivoo, ettei tutkimusmetsää jouduttaisi luovuttamaan suojeluun, sillä korvaavaa aluetta on vaikea löytää Etelä-Suomesta. Samasta syystä myös luontojärjestöt ovat kiinnostuneita Lapinjärvestä. ”Eteläsuomalaisia lajeja ei voida suojella Lapissa”, Valkeapää huomauttaa.
WWF:n huolena on, että valtion metsiin kohdistuvat kovat tulostavoitteet ulottuvat myös tutkimusmetsiin, joista kerättävää puuta käytetään metsäta-
loustarkoituksiin.
Varjo vakuuttaa, että tutkimusmetsissä vallitsevat tutkimukselliset periaatteet. Geenireservimetsässä suojelu on Luonnonvarakeskuksen mielestä mahdotonta, sillä suojeltuna se ei enää palvelisi tarkoitustaan.
Geenien ja eliölajien suojelulle yritetään nyt löytää yhteistä säveltä kevyemmistä metsän-
käsittelymuodoista.
Ratkaisu saattaa löytyä läheltä: Lapinjärvellä on tehty pitkään tutkimusta eri-ikäisrakenteisen metsän hakkuista, jotka Yrjänän mukaan voisivat sopia molempiin tavoitteisiin. Kirjanpainajan aiheuttamat tuhot voivat tällä haavaa jäädä alueelle lisäämään monimuotoisuutta.
Aura Pilkama
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
