Hallitus hakee selkänojaa eduskuntapuolueilta, mikäli koronatilanne edellyttäisi valmiuslakia
Pääministeri Marin: "Mitään päätöksiä valmiuslain käyttöönotosta ei tänään tehdä."
Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi keskusteluihin mennessään eduskunnassa, että mitään päätöksiä valmiuslain käyttöönotosta ei tänään tehdä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARIHallitus käy eduskuntapuolueiden kanssa valmistavaa keskustelua siltä varalta, että koronaepidemia pahenisi eduskunnan istuntotauon aikana ja valmiuslakia täytyisi harkita. Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi kuitenkin keskusteluihin mennessään eduskunnassa, että mitään päätöksiä valmiuslain käyttöönotosta ei tänään tehdä. Hallitus haluaa kuulla, miten puolueet asiaan suhtautuvat.
Paikalla on myös terveysviranomaisia. Puolueet saavat tietoonsa ajankohtaisen epidemiologisen ja sairaanhoidon tilanteen.
Marin arveli, että keskusteluissa käydään läpi myös Britannian tilannetta, joka on nyt ajankohtainen ja "erittäin vaikea".
Pääministeri myös ennakoi, että kokouksessa kuullaan myös siitä, milloin Suomessa voitaisiin aloittaa koronarokotukset.
Keskustelut aloitettiin neljältä. Niihin on varattu pari tuntia aikaa.
Eduskunta jää istuntotauolle tänään ja palaa takaisin helmikuun alussa. Hallitus on varautunut kokoontumaan milloin tahansa ja myös jouluna, mikäli koronatilanne tätä vaatii.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
