Korkeapaine väistyy hetkeksi etelästä - pohjoisessa kaunis sää jatkuu
Tänään lauantaina Suomen yllä on laaja korkeapaine, mutta se joutuu huomenna ja maanantaina antamaan tilaa Balttian yli liikkuvalle matalapaineelle.
Sunnuntaina maan etelä- ja keskiosaan leviää lounaasta sadealue, jossa sateiden olomuoto vaihtelee. Kuva: Eero HallavoViikonloppua vietetään suuressa osassa maata aurinkoisessa mutta vuodenaikaan nähden tavanomaista kylmemmässä säässä. Sunnuntai on maan etelä- ja keskiosassa lauantaipäivää pilvisempi.
Sunnuntaina maan etelä- ja keskiosaan leviää lounaasta sadealue, jossa sateiden olomuoto vaihtelee. Pohjois-Lappiin ajautuu tänään ja huomenna Jäämereltä ajoittain lumi- ja räntäkuuroja. Väliin jää selkeä alue, jossa on koko viikonvaihteen ajan kaunista syyssäätä, Lapissa jo jopa talvisäätä. Öisin selkeillä alueilla pakkaset ovat varsin kireitä.
Keski- ja Etelä-Lappi ovat sunnuntain selkeimmät kolkat maassamme. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja siitä vielä hieman maan keskiosankin puolella aurinkoa sentään nähdään. Maanantaina auringossa kylpee koko Lappi, muualla Suomessa liikkuu pilvilauttoja varsin yleisesti.
Yölämpötilat riippuvat paljon pilvisyydestä. Viime yönä yli 10 asteen pakkasia mitattiin Keski- ja Etelä-Lapin lisäksi muutamalla Pohjanmaan maakuntien sääasemalla.
Päälaen Lappi oli viime yön pilviverhon suojassa ja Utsjoen Kevolla ja Nuorgamissa pysyteltiin +2 asteen lauhemmalla puolella. Sunnuntain vastaisena yönä Länsi-Lapin selkeillä alueilla lämpötila voi laskea lähemmäksi -15 astetta.
Koska maan etelä- ja keskiosassa tulevat yöt ovat varsin pilvisiä ovat yön alimmat lämpötilat pääosin +3 ja -5 asteen välillä. Päivän ylimmissä lämpötiloissa päästään etelärannikolla vielä +5 asteen vaiheille, mutta pohjoisessa ollaan aurinkoisesta säästä huolimatta maanantaina päivälläkin selvästi pakkasen puolella.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
