Joulukauppa siirtyy yhä voimakkaammin verkkoon
Joulukauppa on täydessä vauhdissa. Pohjoismaalaiset ovat ostaneet joululahjoja verkosta jo noin 500 miljoonalla eurolla.Verkkokaupan osuus koko joulukaupasta on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Pohjoismaiset kuluttajat ovat tähän mennessä ostaneet joululahjoja lähes 1,4 miljardilla eurolla, siitä verkko-ostoja on jo noin 500 miljoonaa euroa.
Marraskuun 25:nteen mennessä neljä kymmenestä pohjoismaalaisesta oli jo ostanut joululahjoja, ilmenee tutkimuksesta, jonka on tehnyt TNS Skandinaavisen Post Nord -logistiikkayhtiön tilauksesta.
Internetissä käytävä joulukauppa näyttää tänä vuonna rikkovan kaikki aiemmat ennätykset. Tutkimuksesta selviää, että pohjoismaalaiset ostavat tänä vuonna joululahjoja verkosta yhteensä lähes 1,8 miljardilla eurolla.
Maiden välillä on kuitenkin eroja. Norjassa jouluostoksia on tehnyt internetissä 24 prosenttia, Ruotsissa 18 prosenttia, Suomessa 17 prosenttia ja Tanskassa 15 prosenttia kuluttajista.
Pohjoismaiset kuluttajat ovat tähän mennessä ostaneet verkosta erityisesti vaatteita, kirjoja, leluja ja viihde-elektroniikkaa.
”Yhä useampi pohjoismainen kuluttaja on huomannut, miten mukavaa joululahjat on ostaa verkosta ja saada ne toimitettuna noutopisteeseen tai suoraan omaan postilaatikkoon”, sanoo Post Nordilla verkkokaupasta ja kansainvälisistä postipalveluista vastaava Jouni Lamberg., Jouni Lamberg toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

