Turvapaikanhakijat nielleet liikenteenvalvonnan resursseja – "Poliisin kyky paljastaa rikoksia on heikompi"
Poliisin rattijuopumusvalvonta on vähentynyt neljänneksellä kahdessa vuodessa.
Vanhemmat konstaapelit Jarno Heikkilä (oik.) ja Thomas Ekqvist puhalluttivat autoilijoita Mustasaaren Grönvikissä keskiviikkona. Kuva: Johannes TervoRattijuoppojen määrä on vähentynyt maaseutumaisissa kunnissa, selviää Tilastokeskuksen tiedoista. Poliisin tietoon tuli 2 397 rattijuopumusta maaseutumaisissa kunnissa viime vuonna, kun vuonna 2010 tapauksia oli 3 224.
Vaikka rattijuoppojen määrä on laskenut, samaan aikaan yhä useampi jää ajoneuvon ratista kiinni huumeiden vaikutuksen alaisena.
"Huumerattien osuus on noussut Suomessa. Alkoholiperusteisten rattijuopumusten määrä on laskenut jo pitkään", Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen kertoo.
Poliisin rattijuopumusvalvontaan käyttämä aika on vähentynyt vuodesta 2014 lähtien. Viime vuonna poliisi käytti aikaa valvontaan noin 183 000 tuntia, kun vuonna 2014 samaan tehtävään käytettiin noin 248 000 tuntia. Määrä on vähentynyt 26 prosentilla.
Holopainen kertoo, että poliisi on joutunut priorisoimaan voimavaroja hälytysvalmiuden ylläpitoon.
Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu loppukesästä 2015 vaikutti valvonnan resursseihin.
"Myös liikenteenvalvonnasta siirrettiin voimavaroja turvapaikka-asioiden hoitamiseen. Poliisin kyky paljastaa liikenteessä tapahtuvia rikoksia on heikompi kuin aikaisemmin", Holopainen sanoo.
Samaan aikaan poliisien määrä on supistunut. Holopaisen mukaan myös liikenteenvalvontaa tekeviä poliiseja on nyt vähemmän.
Viime syksystä käytössä ollut kuppimallinen alkometri nopeuttaa puhallutuksen ottamista. Poliisi on tehnyt vuosittain noin 1,3 miljoonaa puhallutusta.
Holopaisen mukaan suomalainen päihdekulttuuri on muuttumassa. Huumeiden käyttö on nykyään sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin ennen.
"Nuorille alkoholi ei välttämättä ole niin keskeinen, mutta esimerkiksi kannabis on hyvin paljon yleisempää", Holopainen sanoo.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
